Toiminnalla ladattu tieteisseikkailu nuoresta Sam Flynnistä (Garrett Hedlund), joka saa mystisen viestin kauan kadoksissa olleelta isältään, maailman parhaalta videopelisuunnittelijalta Kevin Flynniltä (Jeff Bridges). Jäljittäessään viestin alkuperää Sam päätyy virtuaalimaailmaan, jossa hänen on yhdistettävä voimansa sekä isänsä että tämän suojatin Quorran (Olivia Wilde) kanssa maailmanjärjestyksen palauttamiseksi. Elokuva on itsenäinen jatko-osa tieteiselokuvan kuvastoa uudistaneelle seikkailulle Tron (1982).
28 vuotta. Se on pitkä aika se. Todella pitkä aika odottaa jatko-osaa, mutta myös pitkä aika antaa teknologian tehdä harppauksia eteenpäin. Tuo vuosimäärä on kulunut 80-luvulla heikosti menestyneestä, mutta sittemmin oikean kulttimaineen saavuttaneesta Tronista. Aikanaan elokuvallisen teknologian edelläkävijöihin kuulunut sci-fiseikkailu näyttää nykypäivänä auttamattoman hölmöltä, mutta elokuvan visio ja henki on edelleen perin kiinnostava. Ei sitä […]
28 vuotta on pitkä aika. Se on pitkä aika odottaa elokuvaa, mutta se on vielä pidempi aika odottaa jatko-osaa. Alkuperäinen (1982) oli hieman erilainen Disney-elokuva: seikkailu, jossa pahishahmo kukistettiin tietokoneen sisällä, nollina ja ykkösinä. Samalla se oli tarkastelu orastavaan tietotekniikkaan kohdistuvista mahdollisuuksista, uhista ja ideoista. Mitä siitä juonessa ja sen rytmittämisessä puuttui, se korvattiin silloin […]
Kommenttien selaus
Kommenttien selaus