Herra Ripley lähetetään Italiaan tuomaan sinne karannut rikkaan miehen poika takaisin kotikulmille. Italiassa viihtyvä hemmoteltu playboy ei kuitenkaan paluuseen suostu,ja pian myös Ripley huomaa jääneensä koukkuun italialaisiin “maisemiin”. Patologisena valehtelijana ja oman itsensä peittelijänä Ripley ajautuu kuitenkin väistämättä hiljalleen suuriin vaikeuksiin.
Lahjakas herra Ripley tuntuu jakavan katsojat selvästi kahteen leiriin. Toiset pitävät sitä liian pitkäksi venytettynä pannukakkuna, toiset taas älykkäänä ja tiivistunnelmaisena psykologisena trillerinä. Itse kuulun vahvasti jälkimmäiseen joukkoon.
Ensimmäisellä katselukerralla minunkin mielestäni tarina tuntui turhaan jatkuvan ja jatkuvan, mistä syystä tiivis tunnelma tuppasi hiipumaan loppua kohden. Toisella katselukerralla juttu avautui kuitenkin alusta saakka eikä lopun monimuotoinen taiteilu tuntunut enää ollenkaan pahalta. Idea pysyy koko ajan hanskassa, sillä kyseessä on 1990-luvun parhaimpia käsikirjoituksia.
Kaiken kruunaa lähes ennennäkemättömän loistavat näyttelijäsuoritukset. Jude Law on kuin tehty naisia ja vähän muitakin puoleensa kuin kärpäsiä vetäväksi playboyksi. Gwyneth Paltrow ja Philip Seymour Hoffman ovat myös erinomaisia niin kuin oikeastaan aina. Selvästi vaikeimman ja haastavimman suorituksen tekee silti Matt Damon. Monikasvoisen ja ristiriitaisen persoonan esittäminen ei todellakaan ole mikään yksinkertainen yhden ilmeen roolityö. Upeasti oman sukupolvensa lahjakkaimpiin näyttelijöihin kuuluva Damon osastaan kuitenkaan selviää.
Lahjakas herra Ripley on ainoita moderneja elokuvia, jotka tavoittavat saman tunnelman kuin lukuisat Alfred Hitchcockin tekeleet. Juonikin on yhtä pirullisen piinaava ja ennalta-arvaamaton kuin jännityksen mestarin monessa klassikossa. Yksi konkreettinenkin yhteys Lahjakkaan herra Ripleyn ja Hitchcockin välillä on. Yksi Hitchin legendaarisista teoksista eli “Muukalaisia junassa” pohjautui nimittäin Patricia Highsmithin romaaniin aivan kuten tämäkin loistava draamatrilleri.
Lahjakas herra Ripley on elokuva, jota on helppo suositella lämpimästi ihan kaikille, ellet sitten jostain syystä satu kärsimään pahanlaatuisesta homofobiasta. Minun mielestäni Ripley on yksi 90-luvun parhaista elokuvista.
