Vanhaan hyvään aikaan Amerikka, tuo uusi Jerusalem sekä kullan ja hunajan maa, tapasi vielä olla mitä puhtoisin ja turvallisin paikka pellavapäille ja silkohapsille, kantoivathan vallassa olleet oikeistokonservatiivit oman kertomansa mukaan erityisen paljon huolta nimenomaan lasten ja nuorten henkisistä ja fyysisistä tarpeista. Kahdesta ensimmäistä tyydyttämään syntyi myös Ronald Reaganin opetusministerinä sekä huumeidenvastaisen sodan kapiaisena työskennelleen William Bennettin ympäri maailmaa keräämistä kaskuista ja tarinoista koostama Hyveiden kirja, eräänlainen antologia, jonka perimmäisenä tarkoituksena oli antaa kasvavalle kansalle inspiroivaa, yleissivistävää ja eettisesti opettavaista lukemista Raamatun tarinoista erilaisiin mytologioihin, kaunokirjallisiin tuotoksiin sekä antiikin myytteihin ja legendoihin.
Läpeensä vanhoillisessa maassa Bennettin teos nousikin välittömästi rakastetuksi klassikoksi… ja kuten paikalliseen amerikkalaiseen tapaan yleensä kuuluu, myös Hyveiden kirjan suosiota seurasi pakollinen tuotteistaminen. Bennett on itse myöhemmin kertonut, kuinka aikoinaan sai pelkästään kirjansa filmaussoikeuksien pohjalta tusinoittain tarjouksia suunnilleen jokaiselta Pohjois-Amerikan vähäisimmiltäkin mediakorporaatiolta – myös Disneyltä. Jo valmiiksi hyvissä rahoissa ollut Bennett lyöttäytyi halukkaista kumppaneista yhteen muuan mielenkiinnonkohteensa sekä eettiset ihanteensa jakavan Hanna-Barbera -tuottajan kanssa, ja kaksikko päätyi myymään luonnostelemansa piirrossarjan edelleen julkisrahoitteiselle PBS-kanavalle – jota tuolloin kritisoitiin ilmeisestä pyrkimyksestä mielistellä ohjelmavalinnoillaan nousussa olleita oikeistokonservatiivisia piirejä.
Suomen televisiossa Tarina hyveiden kirjasta -nimellä näytetyn sarjan peruskaava kuuluu seuraavasti: pikkuisessa kyläsessä asuvat poika ja tyttö joutuvat hämmentävään tai muuten vain ongelmalliseen tilanteeseen, johon ratkaisu löydetään Platon-nimisen biisonin Hyveiden kirjasta lukemista tarinoista. Jokaisessa episodessa nähdään aiheesta riippuen yhdestä kolmeen lyhyttä kertomusta, joiden välillä hahmot keskustelevat oppimastaan Platonin, Sokrates-ilveksen sekä Aristoteles-saukon kanssa. Kyllä, hahmot on hämmentävästi nimetty antiikin filosofien mukaan ihan vain antamaan Bennettin eettisille opetuksille lisää auktoriteettia – ja sivuaahan sarjan edustama hyve-etiikkakin periaatteessa aristoteelisen ajattelun perinnettä. Toisaalta, ehkä jonkun Nietzschen, Kierkegaardin ja erityisesti Kantin nimen lausuminen amerikkalaisessa lastenpiirretyssä olisi nostattanut muutamia kulmakarvoja. Kuriton Dionysos-koira olisi kuitenkin ollut todella herkullinen vitsi antiikin ajattelijoiden suuntaan.
Tämän ohjelman katsominen siis tarkoittaa samalla Bennettin ja jenkkiuskisten vanhakantaisen objektiivisen moraalisen perusajattelun vastaanottamista sellaisenaan kyseenalaistamatta esimerkiksi sarjaan valikoituja hyveitä tai niihin perustuvia opetuksia. Kapisten jumalankieltäjien ja pakanoiden onneksi Hyveiden kirjan opit sentään lähentelevät silkan kirkkosaarnan sijaan ainakin hivenen verran lähemmäs yleismaallisen tervettä ja johdonmukaisen maalaisjärjen suuntaan: heti ensimmäisessä episodissa esimerkiksi tähdennetään ahkeruuden tärkeyttä, seuraavissa mm. ystävyyttä, rohkeutta, rehellisyyttä… siis ajattomia ja yleispäteviä perusarvoja. Jokaisen lyhyen tarinan välissä hahmot keskustelevat kuulemastaan sekä toisinaan siteeraavat klassisia runoja. Lopuksi lapset soveltavat oppimaansa käytännössä ja ratkaisevat niiden avulla aiemmat ongelmansa.
Tämän kovin opettavaisen piirrostöräyksen taustat ja tavoitteet tuntien sitä varmasti luulisi allekirjoittaneenkin oikeasti inhoavan Bennettin tökeröä luomusta kuin visvasyylää. Todellisuudessa pidin tämän sarjan lähestymistavasta erittäin paljon jo silloin aikoinaan, sillä Platon-biisonin kertomat tarinat ovat tiiviydessään mielekkäitä kuunnella ja moraaleineen helposti lapsenkin ymmärrettävissä. Platon kertomuksilla on vieläpä huomattavasti kypsempi ja ajattomampi luonne kuin suurella osalla muuta lapsille tuputettua fiktiota: Hyveiden kirjan tarinat voivat esimerkiksi sijoittua mihin aikaan ja paikkaan tahansa, tarinan henkilöt voivat olla tyttöjä tai poikia, ihmisiä, eläimiä tai taruolentoja. Hätkähdyttävimpänä huomiona sarjan maailmassa ymmärretään myös elämän rajallisuus ja kuoleman todellisuus: useissa tarinoissa hahmoja myös kuolee tai oletetaan kuolleiksi.
Mielestäni Tarinoita hyveiden kirjasta on partiopoikamaisen kirkasotsaista ja kornia, vaikkakin henkiseltä ja eettiseltä anniltaan erinomaista oppimateriaalia alle kouluikäisille lapsille – kaikkea muuta kuin silkkaa Raamatulla otsalohkoon mätkimistä ja jumalattomien pakkokäännyttämistä. Itse muistan oppineeni tämän sarjan kautta vaikka kuinka paljon Huckleberry Finnistä ja Tom Sawyerista, Tsingis-kaanista, Minotauroksesta ja monesta muusta klassikkoaiheesta kauan ennen varsinaista kouluopetusta. Jälkiviisaana olisin ehkä kuunnellut myös vähän sarjan varsinaisia moraalisia opetuksia, ja ehkä niiden pänttäämisestä olisi hyötyä monille nykypäivän aikuisillekin. Jos Hyveiden kirjan animaatio ei vain olisi niin kurjan halvannäköistä, tätä kelpaisi näyttää koska tahansa nykypäivänkin televisiossa. Ilmeisesti tekijät olivat poliittis-rahoituksellisten suhteidensa vuoksi velvoitettuja palkkaamaan vain kotimaisia osaajia tai sitten nämä eivät vain halunneet riskeerata tuotostaan pestaamalla tuntematonta väkeä, onhan alan piireissä sentään harrastettu kaikenlaista monimielistä piilovinoilua aivan alkuajoista lähtien.
Tarinoita hyveiden kirjasta tuotettiin kaikkiaan kolme tuotantokautta vuosien 1996-2000 välillä. Kaksi ensimmäistä edustavat vielä varsin tasokasta itseään, ja jenkkiversion äänissäkin kuullaan suunnilleen kaikkia aikansa johtavia ääninäyttelijöitä Jim Cummingsista ja Frank Welkeristä Tim Curryyn, Mark Hamilliin, Fright Nightin vampyyriin ja Kellopeliappelsiinin Alex DeLargeen ja moneen muuhun niminäyttelijään saakka. Koko tähtikaarti on toisin sanoen koossa pienemmissäkin sivurooleissa – mutta lähinnä kahdella ensimmäisellä kaudella. Kolmas ja viimeiseksi jäänyt tuotantokausi on enimmäkseen vanhojen hyveiden kertausta uusin tarinoin, joskin episodia kohti on niidenkin määrää typistetty kahdesta tai kolmesta ihan vain yhteen. Omaan makuuni kolmas kausi heijastaakin sarjan ideaa heikoimmin, eikä sitä taidettu aikoinaan kahden ensimmäisen tavoin Suomessa näyttääkään.
Voi pihkura ja pähkyrä! Taidanpa seuraavaksi kaataa myrkkymaljan kitusiini ja muuttaa tynnyriin asumaan.
