Myönnettäköön heti kättelyssä, että oikeussalidraamat eivät yleisesti ottaen onnistu meikäläisen mielenkiintoa kovinkaan hyvin vangitsemaan. Varsinkin Hollywoodin jurismikuvaukset ovat yhdeksän kertaa kymmenestä niin kiusallisen yksipuolisia ja pateettisia, että itse en juuri koskaan pysty samaistumaan jenkkien käsitykseen siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Onneksi säännön vahvistavia poikkeuksia aina silloin tällöin eksyy tähän joukkoon tummaan, ja yksi tällainen loistava esimerkki on Rob Reinerin(Stand By Me) ohjaama A Few Good Men.
Elokuva erottuu edukseen jo heti alkuasetelmansa puolesta, sillä katsojalle tehdään välittömästi selväksi, että nyt liikutaan äärimmäisen byrokraattisessa ja ahdasmielisessä militaristimaailmassa. Armeijan nuori tähtiasianajaja Daniel Kaffee nimittäin joutuu uransa kovimpaan paikkaan, kun Kuuban rajalla sijaitsevassa amerikkalaistukikohdassa tapahtuu raaka simputtamistapaus, jonka seurauksena ihmishenki menehtyy. Kaffee tajuaa asian arkaluontoisuuden, ja niinpä hän yrittää päästä jutusta eroon niin nopeasti kuin suinkin vain mahdollista. Tässä vaiheessa kuvaan kuitenkin astuu naispuolinen virkaintoinen yliluutnantti Galloway, joka vaatii, että tapaus tutkitaan pohjamutia myöten. Daniel Kaffee joutuu puun ja kuoren väliin, ja tilannetta ei yhtään helpota se tosiasia, että kehän toisessa nurkkauksessa notkuu pahamaineinen eversti Jessup, joka ei katsele hyvällä Kaffeen ja Gallowayn tekemisiä.
A Few Good Men pyörii vaikeiden moraalisten dilemmojen ympärillä. Kuinka pitkälle väkivaltakoneistolla on lupa mennä kansallisen turvallisuuden nimissä? Loppuuko yksittäisen sotilaan vastuu siihen kun esimies antaa käskyn, olipa se käsky sitten minkälainen tahansa? Elokuva käsittelee näitä teemoja lähes täysin ilman paatoksellisuutta, mutta kuitenkin ihailtavan monipuolisesti ja kohtuullisen syvällisesti. Hollywoodin mitta-asteikolla tarkasteltuna on jopa poikkeuksellista, että elokuvan kiinnostavaa tematiikkaa ei myöskään lähdetä sotkemaan päälleliimatulla romanssilla, sillä Kaffeen ja Gallowayn välinen suhde räiskyy käytännössä katsoen ainoastaan ammatillisessa mielessä. Tällä tavalla toteutettuna A Few Good Men pysyy koko ajan asialinjalla ja tapahtumien ytimessä, eikä ohjaaja Reinerin otteissa ole havaittavissa minkäänasteista lipsumista.
Henkilöhahmot ovat kieltämättä hieman ohuet ja kaikessa arvattavuudessaan jopa melkoisia stereotypioita. Hyvät roolisuoritukset kuitenkin varmistavat sen, että tämä tekijä ei missään vaiheessa nouse häiritsevään osaan. Siloposkinen Tom Cruise kurtistelee kulmiaan varsin mainiosti ja Demi Moore näyttää hyvältä univormussaan. Jopa yleensä ärsyttävä Kevin Pollak on saatu pidettyä aisoissa, ja mies tekeekin sympaattisen roolityön hyväsydämisenä perheenisänä, joka ei ole valmis vaarantamaan uraansa Daniel Kaffeen päähänpinttymän vuoksi. Kaikki muut näyttelijät jäävät kuitenkin armotta statistin rooliin välittömästi sillä hetkellä, kun Jack Nicholson astuu näyttämölle. Kukaan muu maailmassa ei tulkitse omahyväistä kusipäätä niin vakuuttavasti kuin Hollywoodin pirullisimman virnistyksen omaava Nicholson. Kuinka paljon tästä sitten on näyttelyä ja kuinka paljon aitoa Jackia. Vaikea sanoa, kun en herra Nicholsonia koskaan ole henkilökohtaisesti tavannut. Siitä ei kuitenkaan pääse ! mihinkään, että Nicholson potkii pyllyä tässä elokuvassa, ja hän hyvin pitkälti syö elävältä jokaisen vastanäyttelijänsä. “You want the truth?! You can’t handle the truth!”
A Few Good Men on suoraviivainen ja häpeilemättömän viihdyttävä jännitysnäytelmä, joka naulitsee katsojan aloilleen alusta alkaen. Mitään ahaa-elämyksiä aiheuttavia filosofisia aatesuuntauksia tästä pläjäyksestä on suht. turha ryhtyä kaivelemaan. Ryppyotsaisen analysoimisen sijaan kannattaa kiinnittää turvavyöt ja nauttia elämää suurempien elokuvastarojen tarjoilemasta vuoristoratakyydistä.
nimimerkki: esimies
