Leffantekijöiden ikuinen haaste on tehdä jotain uutta, ja jos pointti on tehosteet, täytyy tekijöiden olla prosessin viiveen takia pari vuotta aikaansa edellä jotta leffan ilmestyessä olisi uutta nähtävää.
Okei, A.I. vastaa tähän haasteeseen ja niinpä asenne pitää olla kohdallaan leffaa katsoessa. Aikansa hämmästeltyään on digitykitys parempi unohtaa ja keskittyä satuun.
A.I:n lähtökohtana on lähes maailmanloppu, mutta sekaan heitetään jokaiselle tuttuja kiinnekohtia arkipäivään: perheen yhteisiä ruokailuhetkiä, iltasatuja, lapsen uskoa… ja hitto laskelmoidusti. Jos Pieni talo preerialla-sarjassa oli laskettu minuutilleen käännekohta milloin naiskatselija alkaa vetistelemään, on A.I. rytmitetty vastaavalla lailla. Ilman kyynisyyttäkin käsiksen luojien taktiikka on nähtävillä.
Näyttelijöistä sinänsä on vaikea puhua monikossa kun leffa on yhden ihmisen show. Haley Joel Osmont vetää pisteet kotiin. En muista nähneeni näin yhden ihmisen varaan rakennettua leffaa. Tähtiähän palkataan leffoihin hallitsemaan kangasta, mutta että käytännössä jollekin jannulle on kirjoitettu näin hallitseva rooli, ei muistu mieleen.
Sävyt leffassa on jyrkät, mikä miellyttää suuresti. Vahanaamaisten robojen piirteet on saatu hienosti esille. Tietyistä pätkistä tulee mielee tyylitellyt mainoselokuvat.
Vaikka vedenpaisumus on vallannut Telluksen ja aivoja rakennellaan, silti autoja ajetaan ratteja käännellen, teissä on katkoviivoja, ihmiset käyttää edelleen kenkiä ja keittävät aamukahvia… Kunpa joku tekisi leffan jossa tulevaisuus olisi viety viimeistä piirtoa myöten hamaan tulevaisuuteen.
DVD-paketti sisältää kaksi lättyä ja on oiva hankinta friikille. Ominaisuuksissa muutenkaan ei ole juurikaan toivomisen varaa.
