Eristäytynyt yhteisö johtajanaan eriskummallinen lordi Summerisle, kadonnut pikkutyttö, uskonnollisuuteensa tukehtumaisillaan oleva poliisi, karu saaristomaisema, kuuma kesä, uhrijuhlan aika… Sanomattakin on selvää, että jo pelkän aiheen ja kuvaston takia katsoja on lievästi sanottuna erilaisen elokuvaelämyksen äärellä.
Perinteinen kauhuelokuva Uhrijuhla ei mielestäni ole, vaan äärimmäisen ahdistavalla psykologisella jännitteellä ja kuvastolla varustettu trilleri. Elokuva luo tunnelmansa yltiöpositiivisen maisemakuvauksen ja ihmismielen ahtauden välisellä rankalla ristisiitoksella. Vastakkainasettelu luonnonuskovaisten ja äärimmäisen vapaamielisten saarelaisten sekä mantereelta saapuneen uskovaisen ja ahdasmielisen, jopa synkeän, poliisin välillä tuodaan alusta asti katsojan tajuntaan voimakkaalla tavalla.
Ohjaus on terävää ja siinä paneudutaankin tunnelmanluontiin ja tarinankerrontaan ilmiselvät karikkopaikat taitavasti väistäen. Apuna tässä toimivuudessa ovat luonnollisesti loistavat näyttelijät, ikipaholainen Sir Christopher Lee ja Edward Woodward etunenässä. Myös nimettömämmät sivuosanäyttelijät Bond-tyttö Britt Eklandin johdolla osaavat asiansa.
Kuvat ovat silmiähiveleviä ja antavat ison panoksensa elokuvan toimivuudelle. Myös elokuvan musiikki luo valtavan kontrastin filmin teeman suhteen, luoden lisää lujaa psykologista ulottuvuutta ja hukuttaen katsojan lähestulkoon itsekin elokuvan kesäisen hulluun maailmaan. Loistava score.
The Wicker Man – Uhrijuhla kuuluu niihin suotta unohdettuihin kulttiklassikoihin, joihin jokaisen elokuvan ystävän tulisi elämänsä aikana tutustua. Elokuvan luoma psykologinen kuristusote ja karu ihmiskuva yhdistettynä erittäin pessimistiseen ja julmaan loppuratkaisuun edustavat sellaista elokuvantekemisen lajia, jota emme valitettavasti enää tämän päivän elokuvista löydä. The Wicker Manin kaltaisia elokuvia ei kaiketi enää uskalleta tehdä. Leffan loppuratkaisu on, kuten todettua, jo itsessään niin lohduton, että lujinkin usko saattaa tuon kohtauksen loputtua murentua.
Summa summarum. Loistava elokuva, joka saattaa järkyttää. Täynnä hienoja sävyjä ja vivahteita. Katso, älä ohita. Ja lopuksi, älä sekoita tätä teosta parin vuoden takaiseen, Nicholas Cagen tähdittämään uusintaversioon. Se ei ollut edes kalpea varjo alkuperäisestä. Se oli lähinnä häpäisyä. Ja huonoa sellaista.
