Enpä tiedä mikä Hettie MacDonald on naisiaan, mutta murhamysteerin ohjaaminen voisi sujua paremminkin kuin mitä varsin nimetön brittileidi nyt esittää. Jo 57-osaiseksi venähtänyt klassinen Poirot-tv-filmatisointien sarja jatkuu ja tuksuttelee eteenpäin Sinisen junan tavoin – ja tällä kertaa hieman vaivalloisesti siis.
Mister Puaroo on tällä kertaa Ranskan maaperällä hienostomurhaa selvittelemässä. Henkilögalleria on – Ah, Aivan Agathamainen – sekoitus tuttuja katkeria hahmoja ja murhakin pompsahtaa kehiin ajallaan. Sitten harmaat aivosolut raksuttavat kilpaa kellonviisareiden kanssa.
Sinisen junan ongelmaksi muodostuu Poirotin (kieltämättä yllättävän) loppupaljastuksen epäloogisuus, joka olisi paremmalla leikkauksella voitu tuoda paremminkin esiin. Vaan ehkäpä yllärimäinen twisti on tällä kertaa tärkeämpää kuin perusteiden kunnossapitäminen. Kuvauspuolella tarjoillaan muutenkin yllättäviä saippuakuplamaisia hempeilyjä yhdistettynä perinteikkäiseen Poirot-linjaukseen. Hämmentää.
Sininen juna ei missään nimessä ole epäonnistunut tv-leffa, mutta Poirot-asteikolla se on heikoimpia tekeleitä aikoihin. David Suchet jatkaa yhtä loistavasti kuin ennenkin, mutta tarina ja ohjaus eivät nyt tarjoa enempää kuin keskivertoisen elämyksen. Siinä valossa, että loistava Christie kirjoitti saman tarinan, köhöm, melko monesti, ei ole ihme, että välillä hutejakin osuu kohdalle. Allekirjoittanut ei edes muista lukeneensa alkuperäisromaania – tai sitten versio liukuu niin kauas originaalin tunnelmasta, että muistirukkaa hämätään.
Onneksi Poirotia ei hämää kukaan.
