eXistenZ, peli. Cronenberg on visioinut tieteiskauhukyhäelmän, jossa testataan upouutta virtuaalitodellisuuspeliä. Jokainen, joka on edes kerran elämässään pelannut koneella muutakin kuin Pasianssia ja Tetristä, arvaa mitä Cronenberg elokuvassaan näyttää. On hassusti puhuvia muukalaisia, tökeröä koneälyä, ”interaktiivista” seikkailuactionia ja outoja tehtäviä, joiden pitäisi kuljettaa juonta eteenpäin. Aiheesta olisi saanut aikaan kohtalaisen komedian. Mutta kun ei.
eXistenZin testausta vetää itse pelin suunnittelija. Pelin sisällä hemaiseva suunnittelijanainen (Leigh) toimii hiukan hömelön nörtin, Ted Pikulin (Law), kanssa ja kohtaa muita testaajia skeneissä, jotka ovat yhtä hämäriä kuin monissa nykyisissäkin peleissä. Virtuaalimaailman ilotikkuna toimii orgaaninen lihasmöykky, josta olisi kai isommalla rahatukulla saanut oikeastikin etovan näköisen. Tämä omituinen elikko kiinnitetään alaselkään asennettuun porttiin ja sitten vain odotellaan tulevaa.
Leffa toimisi paremmin, jos se olisi oikeasti interaktiivinen. Nyt katsoja saa nähtäväksi vain erilaisten pelikohtausten kollaasin, jossa veri roiskuu (hiii!) ja hitaat vitsit matavat ruudun laidoilta kuin pahat öttiäiset varhaisissa tasohyppelyissä. Loppua kohden koko hoito väännetään kunnon solmuun. Tällaisessa elokuvassa ei mikään ”karsea kauhuidea” tule lopulta yllätyksenä. Cronenbergin olisi kannattanut viedä tarina päätökseen vaikka K-kaupan vihannestiskillä, arkipäivän todellisuudessa. Nyt mennään kikkailemaan todellisuudella. Voi, kuinka jännää. Pitäisikö tähän elokuvaan sisältyä vielä jokin opetuskin?
Vaikka Cronenberg onkin sotkeutunut omaan näppäryyteensä, näyttelijät ovat hyviä. Kaikki näyttelevät uskottavan kehnosti pelimaailman ihmisiä. Hurraa.
