2. maailmansodan kynnyksellä merta kyntää laiva. Laiva on lastattu… 937 juutalaisella. Juutalaiset tahtoisivat pois Saksasta, mutta ovet ei aukene mihinkään. No just – niitähän on pissitty silmään koko ajan, ja koko homma on natsien propagandaa. No tätähän ei sulateta. Eikä Saksaan palata. Vaikka henki menisi.
Kirottujen laiva on mielenkiintoinen leffa jo näyttelijöidensä takia. Messissä on mm. Malcolm McDowell (Kellopeliappelsiini), Michael Constantine (Kreikkalainen naimakauppa), Ben Gazzara (Jali ja suklaatehdas) – ja peräti elokuvan iso mies, Orson Welles (Citizen Kane)! No jopa on aikajanalta näyttelijöitä… Ja mikäs siinä, nimekäs kasti hoitaa hommansa erinomaisesti.
Eikä juonessakaan ole mitään vikaa – leffahan perustuu tositapahtumiin, ja nämä toisen maailmansodan kauhutarinat ovat aina olleet vaikuttavaa töllötettävää. No, missä sitten vika?
Viinilasin ötökkä on… liian monta päähenkilöä. Näyttelijät ovat kyllä loistavia, mutta jokaisen hahmon tarinan kertomiseen kuluu aivan äärettömästi aikaa ja homma leviää käsiin. Kuitenkaan kehenkään ei ehdi syventyä tarpeeksi ja lähes kaikki jäävät katsojalle etäisiksi. Juoni uhkaa upota valtameren syvyyksiin ja kerronta laahaa hitaasti eteenpäin. Höh.
Kirottujen laiva on vaikuttava kertomus, mutta siihen ei oikein pääse sisälle. Welles korottaa ehkä hiukan pointseja hilpeässä cameossaan, ja leffaa seuraa mieluusti jo kasvojenbongaamisen hengessä. Aiheesta olisi kuitenkin saanut enemmänkin irti, kirjan muodossa homma toimii luultavasti paremmin.
