Loppuunpalanut Vietnam-veteraani nimeltä John Rambo päätti vuonna 1982, että yksinkertaiset junttipoliisit eivät päde hänelle, ja nostatti Helvetin keskellä idyllistä maalaismaisemaa. Pakkotyöhönhän moinen johti, leka kouraan ja kivet murskaksi vaan. Pitkään ei tämä yksin jätetty intiaani-saksalaista syntyperää oleva taistelija ehdi istua, kun aidan paremmalta puolelta Ramboa kutsuu ainoa mies johon tämä maailmassa luottaa, eversti Trautman. Tässä vaiheessa huomaamme sen, että mitä Rambo sanoo, ja mitä hän ajattelee, välillä on selvä kuilu. Ohessa pieni havaintoesitys:
Trautman: “Miten menee?”
Rambo ajattelee: (“Miltäs näyttää? Hakkaan kaiket päivät kiviä kalliolla.”) ja sanoo: “Hyvin.”
T: “Hei, mulla ois sulle tehtävä. Sä tiedät, että Vietnamissa on vielä meidän poikia sotavankeina. Sun pitäs kävästä siellä. Jos kaikki sujuu hyvin, saat armahduksen.”
R: (“Hitot armahduksesta, mä en jätä kavereita pulaan.”) “Ok.”
Rambo lennätetään Thaimaahan, jossa niljakas upseeri nimeltä Murdock kertoo hänelle tehtävän yksityiskohdat:
Murdock: “Täällä (näyttää kartalta), on vankileiri, jossa pidetään amerikkalaisia sotavankeina. Tehtäväsi on vain valokuvata heitä, jotta saamme kongressin vakuutettua aiheesta.”
Rambo ajattelee: (“Valokuvata? Mene äijä ite hakemaan valokuvasi, mä räjäytän ilmaan joka perhanan vinosilmän joka sieltä löytyy ja tuon jätkät kotiin sieltä!”) Rambo sanoo: “Selvä.”
Kukaan tuskin löisi hirveästi vetoa sen puolesta, että Johnnyn toimet jäisivät kuvaamiseen…
Taistelija oli kantaaottavaa, jännittävää ja ajatuksella tehtyä toimintaa, jossa ei juuri tähtilippua kumarreltu. Rambo II tekee 180-asteen käännöksen, muuttuen veriseksi kasarimäiskeeksi, jossa ruumiita tulee jatkuvalla syötöllä, ja niitä tehtaillaan veitsellä, jousipyssyllä, Kalashnikovilla, konekiväärillä, ohjuksilla, mikrofonilla (!), paljain käsin jne. Tämä ei ole huono asia, sillä miksi tehdä sama elokuva kahteen kertaan? Rambo II on ilman muuta kaikkien aikojen parhaita toimintaelokuvia. Huomatkaa, että nimenomaan toimintaelokuvia. Ja mikäs siinä on, että jatko-osat, joissa James Cameron on mukana, ovat usein niitä parhaita jatko-osia? Tässäkin mies on istunut käsikirjoittamassa filkkaa yhdessä Stallonen kanssa, joka vielä leffan valmistumisaikoihin eli tähtihetkiään.
Suosittelen katsottavaksi äijäporukalla, pieni pilke silmäkulmassa, ja fiiliksellä “räiskettä ja roimetta tänne, aivot jäivät narikkaan”. Ette varmasti pety, sillä First Blood Part II on todella viihdyttävä kokonaisuus. Tämän takaavat Stallone elementissään, loistava Steven Berkoff, mukavan aivoton käsikirjoitus ja Jerry Goldsmithin loistavat musiikit.
Ja vielä varoituksen sananen: Jos ette noin yleisesti ottaen pidä Stallonesta, jättäkää väliin. Jos ette noin yleisesti ottaen pidä actionista, jättäkää väliin. Tämän toisaalta ilmoittaa jo DVD:n kansi, jossa filkan sisältö kiteytyy: Vihaisesti irvistävä Stallone ja lyijyä sylkevä M-60. Asiaa!
