Reno (Abel Ferrara) on taidemaalari New Yorkissa ja tämän elämä on täynnä erilaisia stressitekijöitä. Nämä kasaantuvat ja saavat taiteilijan muuttumaan poraajatappajaksi joka tekee uusia reikiä ihmiskudokseen hyvin satunnaisella metodilla.
Abel Ferrara omaa äärimmäisesti pessimistisen asenteen ja ukon esikoispitkä on juurikin sitä mitä odottaa leffalta jonka nimirooli on poraajatappaja. Kuvasto on nuhjuista, henkilöhahmot merkityksettömiä näljäkkeitä ja meininki on kaikilla tavoilla inhorealistista. Stressi on puristanut taiteilijan itsekeskeiseksi retkuksi ja Nicholas St. John kirjoittaa aika rujoa meininkiä. Harmi vain että leffa haaskaa aika paljon aikaa jo selväksi tulleen asian toistamiseen ja vasta loppupuolella alkaa sähköporakone kairata koloja.
Abel Ferrara on itse pääroolissa ja henkilöi Renon stressin kiristämäksi räähkäksi joka vaatii yhä vahvempia metodeja päänsä kasassa pitämiseen ja porakoneeseen tarttumiskynnys laskee kovaa vauhtia. Jotenkin leffan hengestä kertoo että jopa traaginen protagonisti on inhottava nilkki ja muita hahmoja ei voi edes mainita. Sanottakoon että ne sopivat leffan ankeaan näkemykseen täydellisesti.
Leffana [I]The Driller Killer[/I] on mitäänsanomattoman nilkin kiihtyvä syöksykierre pyörivän sähkökoneen käyttöfanaatikoksi ja kyseistä kierrettä jankataan aivan liian paljon. Leffassa on aineksia, mutta kokemuksen puute jättää leffan mitäänsanomattomaksi kairaustekeleeksi.
