Olimme sotilaita perustuu tositapahtumiin. Se kertoo everstiluutnantti Hal Mooresta (Gibson) ja hänen komppaniastaan, jotka joutuvat Vietnamissa taistelemaan erään laakson hallinnasta. Taistelu käytiin vuonna 1965. Taistelun osapuolina oli noin 400 amerikkalaista ja muutama tuhat pohjoisvietnamilaista.
Mel Gibson on ollut aika innostunut isänmaallisten sotaelokuvien suhteen. Vuonna 1995 ilmestyi häneltä skottien vapaustaistelusta kertova Braveheart. Vuonna 2000 hän oli Roland Emmerichin ohjaamassa Yhdysvaltojen vapaussotaan sijoittuvassa The Patriotissa ja kahta vuotta myöhemmin Randall Wallacen Olimme sotilaita-leffassa. Olimme sotilaita on aika jenkkipainotteinen, mutta se ei ole läheskään niin patrioottinen kuin The Patriot. Tosin kyllä Olimme sotilaita paljon jenkkejä ylistää. Ja kun elokuvan ohjannut ja käsikirjoittanut Randall Wallace on myös käsikirjoittanut Pearl Harborin, niin on aika selvää, mitä on odotettavissa. Yhdysvaltojen lippua intoudutaan heiluttamaan pariin otteeseen ja amerikkalaiset kuvataan sankareina.
Käsikirjoituksen osalta Olimme sotilaita on kyllä melko paatoksellinen. Amerikkaa ylistetään ja puhutaan paljon Jumalasta. Uskontoa tuputetaan jo niin paljon, että sitä pursuaa ulos korvista. Muutenkin tehdään sotilaat todella isänmaallisiksi. Sotilaat tottelevat jokaista käskyä, minkä vain annetaan ja he taistelevat Vietkongia vastaan melkoisen isänmaallisella asenteella. Muun muassa yksi kuolettavasti haavoittunut sotilas sanoo viimeisiksi sanoikseen olevansa iloinen, että sai palvella Amerikkaa.
Eivätkä amerikkalaisten ylistäminen ja uskonnollinen paatos ole elokuvan ainoat heikot lenkit. Hahmokehityksessä olisi ollut todella paljon toivomisen varaa. Hal Moore on ihan hyvin kirjoitettu hahmo, mutta muut sotilaat jäävät aika ohuiksi. He eivät ole kovinkaan mieleenpainuvia hahmoja. Sotilaat eivät ole mitenkään persoonallisia. Mel Gibson oikeastaan viekin elokuvassa suurimman huomion. Pientä hiomisen varaa olisi ollut myös elokuvan siviilihahmoissa. Näyttelijät tosin ovat ihan hyviä.
Elokuvan alku on myös turhan paatoksellinen. Siinä esitetään uskovaisen perheen elämää ja sitä, kuinka sotaan lähtevät valmistautuvat sotaan. Varsinkin Mooren puhe ennen Vietnamiin lähtöä oli turhankin paatoksellinen. Taistelukohtaukset ovat sinänsä ihan kivaa seurattavaa, mutta sitä räiskintää on pidemmän päälle aika puuduttavaa seurata. Loppupuolella on sitten liikaa pituuden venyttelyä. Varsinkin kaatuneiden ilmoituskirjeiden jakelukohtaukset ovat kyllä melko turhia. Loppurähinä on sitten todella naurettavaa seurattavaa. On ihan ihmehidastuksia, eivätkä vietnamilaiset tunnu enää osuvat millään amerikkalaisiin, vaikka aiemmin olivat osuneet joka laukauksella.
Tosin ei tämä elokuva aivan kelvoton ole. Katsoohan tätä nyt kumminkin ainakin viihdemielessä. Eikä sotaa sentään kaunistella, vaan sotilaiden vammat ovat melko häijyn näköisiä. Sota näyttää muutenkin kohtuullisen aidolta, vaikka muutama epärealistinen kohtaus onkin mukana. Olimme sotilaita ei myöskään syyllisty samanlaiseen vihollisen demonisointiin, kuten The Patriot teki englantilaisten suhteen. Tässä vietnamilaiset näytetään hommansa hoitavina ihmisinä, eikä minään raivopäisinä hirviöinä.
