Kulttielokuvalla on tiettyjä piirteitä. Ihannetapauksessa se on halpa, mutta kyvykkäästi tehty ja hyvin toteutettu. Lisäksi se käsittelee mieluiten eriskummallista aihettaan mahdollisimman omituisella otteella. W.D Richterin ohjaama scifikomedia Buckaroo Banzaista on halpa, taidokkaasti toteutettu ja siinä on äärimmäisen omituinen aihe ja iso joukko irrallisia vitsejä ja letkautuksia.
Buckaroo Banzai (Peter Weller), yleisluontoinen nero, tiedemies ja muusikko toteuttaa mutkikkaan kokeen missä hän ohjaa erikoisauton kahdeksannen ulottuvuuden läpi turvallisesti. Samanlainen koe ajoi edellisen yrittäjän, Emilio Lizardon (John Lithgow) raivohulluksi, joskin se johtuu siitä että kahdeksannesta ulottuvuudesta karkoitettu diktaattori Lord John Whorfin asuu Lizardon ruumiissa. Kokeesta kuuleva Lizardo siis karkaa ja Buckaroon on hänet pysäytettävä tai kahdeksannen ulottuvuuden lektroidit tekevät sen hänen puolestaan höyrystämällä planeetan.
Käsikirjoitus on melkoinen tilkkutäkki omituisuuksia ja tarinan rakennenkin tökkii pahasti, mutta ilmi tulee Orson Wellesin kuuluisan radiosovituksen todellinen lopputulos ja Buckaroon joukkueen uusi jäsen New Jersey (Jeff Goldblum) New Jerseystä osoittaa olevansa melkoisen nokkela. Valitettavasti Lord John Whorfinilla on omat kätyrinsä joita johtaa John Bigboot(y)e (Christopher Lloyd) ja nämä eivät kaihda likaisiakaan keinoja. Käsittämätön sekametelisoppa ei kovinkaan koherenttia kokonaisuutta muodosta, mutta koomisten elementtien pyttipannuna se toimii mainiosti.
Peter Wellerin stoalaisen tyyni olemus ja ääni nimiroolissa törmää hykerryttävällä tavalla riehakkaampien hahmojen kanssa ja John Lithgowin riehakasta roistoroolia ei ole helppo ylittää. Lithgow ylinäyttelee sekopäisen Whorfinin huutonauruhauskaksi maanikoksi jonka kohellusta on todellinen nautinto seurata. Christopher Lloyd tämän kätyrinä repii nauruhermoja lähes yhtä kovaa.
Lähtökohta on siis vinksallaan ja juoni kehittyy vielä vinompaan suuntaan, mutta Lithgowin huutonauruhauska suoritus ja Wellerin stoalaisuus muodostavat hykerryttävän yhdistelmän ja muu omituisuus on pelkästään kruununa. Valitettavasti niitä todella hauskoja juttuja olisi voinut kaataa mukaan hieman enemmänkin, sillä kestää lähes elokuvan puoliväliin asti ennen kuin Buckaroo Banzain seikkailut pääsevät siivilleen. Todella laittaa miettimään mitä Earl Mac Rauch poltteli tätä elokuvaa kirjoittaessaan ja vielä enemmän haluaa kysyä mistä sitä voi saada itsekin, sillä se on aika vahvaa kamaa. Pieni materiaalin jälkityöstäminen olisi ehkä hionut lopputuloksen timantiksi. Nyt se on vain mukava tilkkutäkki.
