Aikaansa nähden varsin tyly tapaus.

23.6.2010 23:45

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Alkuperäinen nimi:The Hunting Party
Valmistusvuosi:1971
Pituus:106 min

Enemmän televisiopuolella hääräillyt Don Medford on saanut aikaiseksi unohduksiin painuneen eurowesternin Metsästys. Varsin ymmärrettävää kyllä, sillä kyseessä on 1970-luvun alun mittapuun mukaan varsin tyly tapaus. Rankkuudessaan elokuva lähentelee jo Sam Peckinpahin westernejä.

Brandt Ruger (Hackman) kohtelee vaimoaan varsin kehnosti. Mies tykkää harrastaa kovaotteista seksiä vaimonsa Melissan (Bergen) kanssa. Hän ei myöskään ole mitenkään uskollinen tätä kohtaan ja jättää vaimonsa yksin kotiin, kun itse lähtee metsästysretkelle. Eräänä päivänä, kun Brandt on retkillään, niin Frank Calderin (Reed) joukkio sieppaa melissan, sillä Frank haluaa oppia lukemaan ja tarvitsee opettajan. Tätä ei Brandt sulata ja lähtee kavereineen veriselle kostoretkelle.

Kuten jo mainitsinkin, niin elokuva on valmistusaikaansa nähden tyly tapaus. Nykymittapuun mukaan Metsästys ei ole järin väkivaltainen elokuva, mutta muiden aikalaistensa ja sitä varhaisempien elokuvien rinnalla tässä lentää verta ihan kohtuullisesti ja ruumiita tulee iso pino. Varsin graafistahan tuo homma on. Myös pari aika rohkeaa seksikohtaustakin elokuvassa nähdään. Ei nyt suorastaan ihan graafista näkymää ole, mutta aika selväksi homman nimi tulee. Myös loppu eroaa tylyydessään monesta muusta valtavirran elokuvasta.

Muutenkin tarinaa viedään mainiosti eteenpäin. Aluksi hieman pohjustetaan päähenkilöitä. Tosin Rugerien pariskunnan keskinäisiä välejä olisi voitu esitellä hieman paremmin. Tapahtumia pohjustetaan hyvin ja väkivaltakohtaukset on toteutettu erinomaisesti. Verta tulee ampumahaavoista ja ammuttu voi joutua kitumaan pitkäänkin. Yleensä ampuminen on varsin realistista, mutta muutama ylilyöntikin on eksynyt mukaan. Jotkut pyörähtävät useammankin kerran, kun luoti osuu. Myös hahmoja kehitellään mainiosti. Mukana on tosin muutamia hieman tylsempiä hetkiä.

Käsikirjoitus on tehty erinomaisesti. Hahmot ovat mielenkiintoisia ja poikkeavat westernien perustyypeistä. Melissa ei ole mikään heikko nainen, vaan varsin vahvatahtoinen, joka haluaa kunnon miehen. Frank Calder on rikollinen, mutta ei kuitenkaan mikään paskiainen, joka vain haluaisi ryöstää, tappaa ja raiskata. Brandt Ruger rikollisia ojentavana miehenä on varsin poikkeuksellinen. Tyyppi ei piittaa ollenkaan vaimostaan, eikä anna rikollisille mitään armoa. Hän ampuu porukkaa häikäilemättä selkään, eikä anna heille mitään mahdollisuuksia pelastautua. Hän on myös siinä epäreilu, että käyttää aseita, joilla voi ampua pidemmälle kuin rosvojen aseilla ja niissä on kiikaritähtäimet. Itse asiassa Ruger jengeineen on niin häijyä porukkaa, että katsoja menee varsin helposti Calderin porukan puolelle.

Hyviä hahmoja tukee vieläpä mainiot näyttelijät. Oliver Reed tekee hyvää työtä Calderin roolissa. Useinkin hieman epäsympaattisia tyyppejä näyttelevä Gene Hackman on todella hyytävä Brandt Rugerina. Candice Bergen näyttelee hyvin Melissaa. Hän kyllä saa hahmostaan kaiken irti. Eivätkä muutkaan näyttelijät sen huonompia ole.

Metsästys on kyllä jäänyt todella vähälle huomiolle. Ei tämä täydellinen elokuva ole, mutta on kyllä monessa mielessä poikkeava muista sen ajan elokuvista. Huomaa kyllä, että Metsästätys on monessa suhteessa velkaa spagettiwesterneille ja Sam Peckinpahin elokuville.

Arvosteltu: 23.06.2010

Lisää luettavaa