Suomalaisen elokuvan historia kätkee sisälleen monia unohtuneita “klassikoita”, joista moni haluaisi olla ihan hiljaa. Porilaista elokuvataidetta kansan iloksi ja kriitikoiden riesaksi duunaillut Visa Mäkinen teki montakin tällaista pläjäystä. Ehdoton helmi Mäkisen parjatussa tuotannossa on kuitenkin rosoinen Yön saalistajat, joka vannoo roskaisten rikosjännäreiden nimeen kaikessa kotikutoisessa rosoisuudessaan. Vaikka komedia olikin lähellä Mäkisen sydäntä, niin tällä kertaa äijä on halunnut oikeasti tehdä vakavasti otettavaa elokuvaa. Mäkinen on kuitenkin ujuttanut tähänkin leffaan sekä tahallista että etenkin tahatonta komiikkaa ja kumpikin huumorilaji toimii yhtä hyvin.
Aikoinaan K-18-merkinnän saanut aito suomalainen toimintatrilleri on edelleen varsin kova juttu. Se on kaikessa pöhköydessään ja vinksahtaneisuudessaan todella toimiva filmi. Täysin itseoppinut ohjaaja Mäkinen ei saanut tuekseen suuria budjetteja, mutta nerokkaat ideat pitivät leffoja kasassa. Camp-huumorin kirkkaaksi timantiksi tämän tekevät lukuisat klaffivirheet, juonen kliseisyys ja välillä varsin oudoksi muuntuva meininki. Tarttuva hissimusiikki rytmittää Kari Levolan käsikirjoittamaa vauhdikasta tarinaa, eikä katsoja voi mitenkään olla viihtymättä. Yön saalistajat on sen verran suurella sydämellä väännetty kokonaisuus, ettei siitä tosissaan voi sanoa yhtään pahaa sanaa.
Amerikkalaisten b-jännäreiden kaikki mahdolliset kliseet on otettu tähän teokseen mukaan, mutta ne tuovat filmiin pelkästään hyvällä tavalla potkua. Hahmot eivät jää pelkiksi pahvisiksi stereotypioiksi, vaan heistä kaikista on muokattu värikkäät persoonallisuudet. Ikimuistoisia komediallisia roolisuorituksia tehnyt Ilmari Saarelainen (esim. Tankki täyteen sekä Sisko ja sen veli) ei ole ihan parhaimmillaan kovaksi keitettynä kyttänä Pete Hautalana, joka soluttautuu hurjaan rosvojengiin, mutta omaa silti tällaiselle karskille sankariheebolle tarvittavaa karismanpoikasta. Kauko Helovirta tekee unohtumattoman roolisuorituksen lähiaikoina koittavista eläkevuosistaan haaveilevana poliisipäällikkönä ja hieman tahditon poliisi Luoto on Reijo Luotolan tulkitsemana varsin hauska tapaus. Sirpa Taivainen tuo kankaille kovaotteisen naissankarin ammattitaitoisen jeparin Kristinen muodossa ja tietenkin hänellä on ystävyyttä suurempia tunteita Peteä kohtaan. Itse ohjaaja Mäkinen tekee myös unohtumattoman vierailun koheltavana naistenmiehenä ja Sari Sarmas tuo tällaiseen roskateokseen oman lisänsä keikistelemällä ilkosen alastomana.
Kultaharkkoja ryöväävän rikollisseurueen johtohahmoksi nouseva Reuna on kuitenkin tämän elokuvan todellinen tähti. Mäkisen vakionassu Matti Mäntylä tulkitsee psykoottisiakin piirteitä saavaa Reunaa niin antaumuksella, että katsomossa ei voi tokaista muuta kuin “huhhuh”. Kamaan riippuvainen pahis nähdään kohtauksessa, jossa hän saa huumeiden aiheuttaman tripin huutaen itku kurkussa äitiään. Tuon episodin nähtyään katsoja ei enää ole entisellään ja ryhtyy myös hieman miettimään Matti Mäntylän omaa mielenterveyttä, sillä sen verran vakuuttavasta esityksestä on kyllä kyse. Vaikka kaikki värikkäät hahmot ja särmikkäät roolisuoritukset ovatkin jollain tasolla ikimuistoisia, niin kyllä Yön saalistajat on selvästi Mäntylän ja Reunan show. Ei vain pelkästään suomalaisen elokuvan, vaan koko elokuvahistorian eräs häiritsevimmistä pahiksista!
Nerokkaaksi varmasti tarkoitettu rikosjuoni kyllä toimii ja filmi kyllä viihdyttää koko kestonsa ajan. Hollywoodin ihmemaan puoleen kumartavat räjähdykset, takaa-ajot, väkivaltaiset tapot (ehdottomasti hienoin suoritetaan heittotähdellä) ja huvittavat one-linerit ovat kaikki tehty suorastaan kekseliäästi. Yhtään tylsää hetkeä ei ole ja välillä on pakko ulvoa naurusta ihan ääneen asti. Omalla oudolla tavallaan Yön saalistajat on varsin sympaattinen ja rautainen viihdepätkä, jonka lukuisille mokille on lopulta sokea. Jätkäporukan illanistujaisiin Yön saalistajat istuu enemmän kuin täydellisesti, varsinkin jos kyytipoikana on muutama ohrapirtelö (välttämättä se muutama ei riitä). Itse en yleensä jaksa innostua näistä camp-huumorin klassikoista, mutta tässä hyvällä tavalla hölmössä ja uniikissa kotimaisessa on jotain harvinaisen iskevää. Olin kirjaimellisesti näkemisen jälkeen monta hetkeä ihan hiljaa ja nyt vasta noin viikon jälkeen saan jotenkin koottua ajatukseni järkevään muotoon.
DVD:n lisämateriaalin huippu on ehdottomasti leffan traileri, joka on kaikessa korniudessaan ja koomisuudessaan Suomen tyylikkäin traileri. Traileri on jo itsessään klassikkopätkä, joka tukee elokuvan katsomiskokonaisuutta ja sen katsominen kuuluu ehdottomasti yhteen. Kun pistää kielen tukevasti poskelle, niin Yön saalistajat ei voi olla iskemättä. Katsellessa voi sitten myös pohdiskella, että mistä filmin nimi oikein tulee…
