Sword In The Moon sijoittuu keskiaikaiseen Koreaan. Tarina kertoo kahdesta ystävyksestä, jotka ajautuvat vallankaappauksen myötä eri puolille lakia. Juoni kuulostaa mielenkiintoiselta, sillä jo Sam Peckinpah osoitti kolme vuosikymmentä aikaisemmin, että asetelmasta saa tehtyä hyvän elokuvan. Muutenkin keskiaikaiseen Koreaan sijoittuvia elokuvia näkee huomattavasti harvemmin kuin esimerkiksi Kiinaan tai Japaniin sijoittuvia pätkiä.
Kuitenkin ensimmäiset minuutit osoittivat minulle, että kyseessä on suuri pettymys. Ohjaustyö ei todellakaan ole mitään hääppöistä, eivätkä näyttelijätkään tee mitään mieleenpainuvia suorituksia. Juonta aletaan kuljettaa todella nopeasti, ja katsoja putoaakin todella helposti kärryiltä. Vasta noin puolessavälissä aletaan hahmojen taustoja edes hieman selvittää, mutta jos totta puhutaan, niin tässä vaiheessa se ei enää jaksa kiinnostaa niin paljoa.
Elokuvan taistelukoreografi on tehnyt hienoa työtä miekkailukohtauksien suunnittelussa. Liikkeet ovat komeita ja yksinkertaisia, ja muistuttavat paljonkin tuonaikaista taistelutyyliä. Kuitenkin taistelukoreografian hienous jää paljolti näkemättä, sillä kuvakulmat on sössitty monessa kohtauksessa aivan täysin. Myös leikkaustyö on liian nopeaa, ja välillä taistelukohtaukset ovatkin vain noin puolen sekunnin leikkauksia, mikä ei anna minkäänlaista kokonaiskuvaa itse koreografiasta tai taistelusta. Silloin kun leikkaaja ei ole ollut musiikkivideopäällä, taistelut ovat parhaimmillaan todella näyttäviä. Taisteluita on muutenkin mielestäni aivan liikaa. Elokuvassa ei taida olla kolmea minuuttia pidempiä taukoja taistelukohtausten välillä, ja jotkut taistelut ovat vielä juonen kannalta aivan täysin turhia. Ainainen tappaminen alkaa kyllä jossain vaiheessa puuduttaa, sillä Sword In The Moon on melko väkivaltainen ja verinen elokuva.
Osa elokuvan henkilöistä tuntuu todella turhilta ja väkisin mukaan tungetuilta. Esimerkiksi yhdessä kohtauksessa vapautetaan rangaistusvanki siksi, että hän voisi tappaa toisen päähenkilöistä. Tätä seuraa taistelukohtaus, ja sitten vangista ei puhuta koko elokuvassa mitään. Mikä oli tämänkin tarkoitus? Elokuvasta löytyy muutenkin todella paljon kohtauksia, joita ilman se toimisi paremmin, sillä nyt jää vain miettimään, että oliko tuo nyt tarpeellista. Ilmeisesti tekijöiden oli pakko saada puolentoista tunnin raja jotenkin rikki, vaikka sitten turhilla kohtauksilla.
Kyllä Sword In The Moon osaa välillä viihdyttääkin. Luonnonkauniit vihreät metsät ovat aina olleet mielestäni mahtavia kuvauspaikkoja, ja tällaisia paikkoja elokuvasta löytyy paljon. Muutenkin kuvauspaikat ovat komeita, ja niitä katsookin mielellään. Myös muutaman todella tunteikkaan kohtauksen on ohjaaja saanut aikaan. Esimerkiksi kohtaus, jossa kaksi henkilöä katsovat toisiaan silmiin viiden vuoden tauon jälkeen, on kaikinpuolin hienosti tehty.
Panssareita, kaapuja, miekkoja, sirppejä, verta, nuijia… eihän tällainen elokuva nyt läpeensä huono voi olla. Aasian keskiaika on aiheena niitä mielenkiintoisimpia, joten siitä kertovan elokuvan katsoo kyllä aina mielellään, vaikkei se mikään kummallinen olisikaan. Sword In The Moon oli pienoinen pettymys, mutta en minä mitään Kurosawaa odottanutkaan. Sitä saa mitä tilaa.
nimimerkki: Nosoki
