Ärisevä juoppolalli David Holm (Victor Sjöström) kuolee juoppojen rähinässä. Hetkeä aiemmin hän oli kertonut ajomiehestä jonka tehtävä on kerätä kuolleet ja vuoden viimeinen kuolija saa viran harteilleen. David Holmin viheliäinen elämä laitetaan siis suurennuslasin alle ja asiaa ei auta se että ajomiehenä on Davidin tuttava Georges (Tore Svennberg).
Victor Sjöströmin ohjaama teos on tarinaltaan suorastaan dickensiläisen tuttu: ilkeä mies laitetaan tekemään tiliä itsestään ja hänen oppaana on tuttavan muodossa esiintyvä psykopompos. Tylsä lähtökohta saa kuitenkin ankaraa ytyä karmaisevan kauniista miljööstä ja tehokkaasta teknisestä toteutuksesta. Kuvaaja Julius Jaenzon luo aineettoman painajaismaailman jonka asukkaat ovat piinattuja sieluja ja uupunut ajomies. Tarina koostuu useista peräkkäisistä takaumista ja niissäkin on takaumia, joten mutkikkuutta on luvassa. Onneksi ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastaava Sjöström pitää langat käsissään ja useita kertoja on tarinan inhottavalle retkulle tarjottu tilaisuus pelastua.
Pääroolissa em. Sjöström ei ole kameran takaista työtään heikompi. David Holm öyryää ja mulkoilee juopon röyhkeydellä, mutta takaumat paljastavat sen että hän ei ole ollut aina sellainen. Olosuhteet ovat olleet häntä vastaan, mutta hän ei ole uhri. David Holm on kaikilla tavoilla vastenmielinen juopporetku. Tore Svennberg on vähillä eleillään kuin valettu psykopompos. Hän tekee työnsä hyvällä tai pahalla, mutta hän ei missään vaiheessa teeskentele nauttivansa työstään. Hän näkee paikaltaan ihmiskunnan paljaimmillaan ja kaikesta inhottavuudesta huolimatta ei ole menettänyt myötätuntoaan. Ehkä kuolema on antanut David Holmin kaltaiselle öyryävälle juoppolallille uuden perspektiivin ihmiskunnan kurjuuteen.
Victor Sjöströmin suvereenisti hallitsema (hän ohjasi, käsikirjoitti ja näytteli pääroolin) [I]Ajomies[/I] näyttää ihmiskunnan koko löhnäisyyden ja sukeltaa sen kurjaan pohjamutaan, mutta tekee sen myötätunnolla ja rakkaudella ja jopa antaa piinatulle päähenkilölle vielä yhden tilaisuuden. Mykkäelokuvan kerrontatapojen pitää olla tuttuja jotta tämän varhaisen, mutta elinvoimaisen elokuvan voiman voi ymmärtää.
