Ohjaaja Brian Helgeland vastaa muutamasta minulle tutusta käsikirjoituksesta, muunmuassa Salaliittoteorian, Ritarin tarinan ja Sin Eaterin. Mukaan mahtuu trilleriä, toimintaa, rikosdraamaa sekä kauhuakin, mutta ohjaajana hän on melko tuntematon. Kolme täyspitkää elokuvaa herralla näyttäisi tällä hetkellä olevan plakkarissa, mutta valitettavasti kaksi niistä (jo edellä mainitut Sin Eater ja Ritarin tarina) ovat melkoista kuraa. Onneksi juuri näkemäni Payback – tilinteko on varsin positiivinen yllätys toimintaleffojen saralla.
Mel Gibson näyttelee armottoman kovapäistä, mutta hyväsydämistä Porteria, joka pitää periaatteistaan kiinni. Ystävänsä Val (Gregg Henry) tekee kaverilleen keljut; jättää pahimpaan mahdolliseen paikkaan ja pakenee. Heti alusta alkaen tästä hahmosta huokuu jokin vastenmielisyys, mikä kertoo katsojalle tosiseikat hepusta. Kuin ihmeen kaupalla välikohtauksesta hengissä selvinnyt Porter ottaa ohjakset omiin käsiinsä ja rupeaa jakamaan oman käden oikeutta oikein olan takaa. Osansa saavat niin paikallinen rikollisjärjestö, muutama kiinalainen mafioso kuin myös pari korruptoitunutta idioottikyttää. Kaikki tämä sen 70,000 dollarin vuoksi.
Elokuvasta tulee heti alusta alkaen mieleen muutaman vuoden takainen sarjakuvafilmatisointi Sin City murahtelevan matalaa kertojaääntä myöten. Toisin kuin Irwin Goodman laulaa “maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille”, elokuvan sävy on tummanpuhuva ja maailma läpeensä synkkä, sekä ainoat unelmat mahtavat olla komeat huvipurret jäänmurskaimilla ja rättikatoilla. Gibson näytteleekin eräänlaista hieman itseironista antisankaria, eli ei läpeensä pahaa muttei täysin viatontakaan.
Huumori on aika pitkälti mustaa, mutta harvinaisen toimivaa. Toimintaelokuville tyypilliset nokkeluudet sekä one-linerit ovat tässäkin rainassa vahvasti läsnä. Erittäin hienoa ja hauskaa on se, kun Porter tekee hieman källit temput perässään oleville gangstereille. Viimeinen pahisten näkemä asia on se kun kaverin virnuileva naama heijastuu auton taustapeilistä ja sitten ollaankin jo menossa niin sanotusti parempaan paikkaan.
Ohjaus, leikkaus sekä näyttelijät toimivat viimeisen päälle. Helgeland on onnistunut luomaan elokuvalleen oman svengaavan menonsa, mitä pönkittää myös loistava soundtrack. Rooleissa loistavat charmikkaat konkarit, kuten jo mainittu Gibson, mutta myös William Devane, Kris Kirstofferson ja James Coburn. Misuja unohtamatta päänaikkosia elokuvassa näyttelevät onnistuneesti Lucy Liu ja aina yhtä kuvankaunis Maria Bello.
Itselleni jäi vahvasti sellainen tunne, että elokuva olisi voinut pienellä käsikirjoituksen fiksauksella olla Max Payne -filmatisointi. Tässä olisi sitä kaivattua munaa siihen ollut tarpeeksi. Ainoa miinus tuleekin liiankin tavanomaisesta lopusta, mutta hyvä näinkin: elokuva toimii joka osa-alueella varsin hyvin ja pituuttakin on sopivasti. Voin varauksetta suositella jokaiselle hyvän viihteen ystäville.
