Risto Räppääjä on hurmannut lapsia jo kymmenisen vuotta ja ei ihmekään, sillä Nopolan sisarusten nokkela huumori saa aikuisenkin huvittumaan. Mutta kaikki painettu sana ei yksinkertaisesti toimi elävinä kuvina. Ja tässä on hyvä esimerkki.
Juoni ei noudata tarkasti minkään kirjan kaavaa, vaan sen sijaan vaikutteita on otettu parista kirjasta. Idea ei tunnu kovin nerokkaalta, mutta kohdeyleisön nuorimmat eivät sitä varmasti huomaa. Kuvauspaikkana toimii karamelliväreihin puettu Vantaan Kartanonkoski, jonka kerrostaloasunnot ovat selvästii liian uniikkeja lastenelokuvaan.
Rooleissa nähdään sellaisia kuuluisia nimiä kuten Ulla Tapaninen ja Martti Suosalo. Ristona ja Nellinä nähdään aivan uudet nimet: Niilo Sipilä ja Mimmi Lounela. Näyttely on välillä suorastaan ärsyttävää, etenkin lapsinäyttelijöiltä, jotka väkisin suupielet korvissa kirjakieltä änkyttäen ovat kuin heille näytettäisiin sanoja kameran takaa. Silti kaikkein pahimman möhläyksen tekee Annu Valonen, joka antaa Rauha-tädistä täysin tohelon kuvan. Vaikka Rauha-täti onkin hieman hölmö, hänellä ei silti saisi olla (edes lastenelokuvassa) kuin aikusiän ADHD-potilas.
Järkyttävä uutinen on myös, että Sinikka Nopola ja Tiina Nopola itse käsikirjoittivat elokuvan. Heillä siis olisi ollut hyvät mahdollisuudet tehdä tarinasta parempi. Elokuva sisältää paljon musiikkia, ja kaikkein pahinta rääkkiä musiikissa ovat Riston omaa nälänhätää käsittelevät balladit ja Leningrad Cowboyseja leikkivä herra Lindberg.
Elokuva on ollut yksi Suomen katsotummista tänä vuonna, mutta silti se olisi voinut olla aivan hyvin Suomen ensimmäinen Razzie-voittaja. Imbd-arvosanakin on huolestuttavan korkea. Ainoa valopilkku elokuvassa on Martti Suosalo, joka tulkitsee edes kohtalaisesti herra Lindbergin taiteellisen luonteen.
