Monesti dokumenttielokuvan tai -sarjan kohdalla tulee huokailtua, että jälleen kerran katsojille tarjotaan vain puhuvia päitä vadilla. Joonas Berghällin ja Mika Hotakaisen yhteisvoimin kirjoittama ja ohjaama Miesten vuoro näyttää sekin puhuvia päitä, mutta elokuva on silti raikas kuin kesäisestä järvestä kahlaava saunoja.
Berghällin ja Hotakaisen elokuvaa katsoessa nousee useampaan otteeseen mieleen, miten universaaleja jotkin asiat lopulta ovat. Sauna saattaa olla suomalaisten juttu, ja miesten vuorolla puhutaan mm. – kuten Junnu Vainio aikoinaan lauloi – naisista, mutta siinä tuleen tai veteen tuijottaessaan nämä saunojat ovat pohjimmiltaan hyvin samankaltaisia kuin vaikkapa maapallon toisella laidalla nuotion äärellä istuvat tyypit. Siinä hetkessä on jotakin ainutlaatuista, jotakin herkkää. Rohkenen epäillä väitettä, etteikö saunassa olisi vuosikymmeniä osattu keskustella näin. Mutta vasta nyt ihmiset ovat niin tottuneita kameran kiiluvaan silmään, että kotoisesta puhdistautumisrituaalistamme on saatettu tehdä elokuva. Dokumentintekijät tavoittavat saunahetken jopa pyhäksi kehutun hengen loistavasti, erikoisempia kommervenkkejä käyttämättä, vain istuttamalla kameran alastomien suomalaismiesten keskelle. Näin kamera toimii ikään kuin yhtenä löylykaverina.
Berghäll ja Hotakainen pääsevät liikuttavan lähelle kuvattaviaan. Vain erään Joonaksen kohdalla tekijöiden on jäätävä etäämmälle – turvallisuussyistä. Miehiä on lauteilla laidasta laitaan, timmivartaloisesta ja tiukan oloisesta puolustusvoimain miehestä heppuihin, joille seuraavan yösijan löytäminen ei ole itsestäänselvyys. Kukaan näistä henkilöistä ei kuitenkaan ole säälittävä ressukka, ei naurettava nuija, eikä niljakas nilkki. Heidän tarinansa ovat koskettavia, mutta kenenkään kohdalla ei alennuta sosiaalipornoon. Se on ansiokasta dokumentintekoa.
Pari pientä yksityiskohtaa muuten niin hienossa dokumentissa jäi vaivaamaan; saamea puhuvan kohdalla on ymmärrettävää, että puhe on tekstitetty suomeksi, mutta muussa tapauksessa tuntui tekstityksen lisääminen vähän samanlaiselta pyörittelyltä kuin murteellisen englannin tekstittäminen amerikkalaisille. En väitä itseäni kovin herkkäkorvaiseksi, mutta itse en kokenut silti tarvitsevani tekstitystä kuin kolmannen kotimaisen kohdalla. Toinen asia, joka pisti silmään, oli erikoisten saunojen kavalkadi. Tottahan suomalainen saunoo vaikka teltassa tai puhelinkopissa, mutta näin eksoottisten hikoilukohteiden esittely vaikutti turhan selvältä saunamatkailumainokselta. Suurin osa suomalaisista kuitenkin viskoo löylyjä ihan perinteisessä saunassa. Siinäkin on jo rutkasti eksotiikkaa joillekin.
