Aiotte siis katsoa minun elokuvan? Luvassa on aika kyytiä vaikka itse sanonkin.

14.2.2016 23:26

[I]Tämän piti olla vakava ja kulttuurillisesti syväluotaava arvostelu Deadpool-elokuvan kinematografisista meriiteistä, mutta eräs loputtoman suulas, punaiseen pukeutunut törkymöykky päätti tehdä oman shownsa. Yritän siis korjata syntyneen vahingon.[/I]

Minun piti hipelöidä aika monia kulkusia ihan oman elokuvan toteuttamiseen, joten nyt teidän on syytä kuunnella aika tarkasti. Aikanani nimeni oli Wade Wilson ([I]Ryan Reynolds[/I]) ja olin sotilas. Saapas heilahti ja Weaselin ([I]T.J. Miller[/I]) avulla kaltaiseni roisto pysyi leivän syrjässä kiinni pelottelemalla Jeremyn ([I]Style Dayne[/I]) kaltaisia hyypiöitä. Silloin kohtasin Vanessan ([I]Morena Baccarin[/I]) jonka kanssa astuin molemminpuolisesti antavaan ja ottavaan ([I]Todellakin ottavaan sellaiseen…[/I]) suhteeseen. Onnelliset ajat hyytyivät syöpädiagnoosiin ja epämääräinen agentti Smithiä muistuttava juippi ([I]Jed Rees[/I]) kertoi radikaalista hoitomuodosta. Otin sen vastaan ja hoidossa nimeä Francis ([I]Ed Skrein[/I]) kantava retku joka omaksui salanimensä pesuaineelta ja tämän kaikkea muuta kuin enkelimäinen pimatsunsa ([I]Gina Carano[/I]) rääkkäsivät minua oikein urakalla ja homma toimi aika hyvin. Ulkonäöstään huolehtivalle se on aika epämukava muuttua käveleväksi kasvaimeksi, vaikka siitä saa muutamia hyötyjä. Päätin siis kostaa sille retkulle ja siinä retken sivussa pari ärsyttävää supersankaria (Colossus ([I]Stefan Kapicic[/I]) = CGI-tylsimys ja Negasonic Teenage Warhead ([I]Brianna Hildebrand[/I]) = äksy teini ja upein nimi koskaan.) päättivät tulla saarnaamaan. Ei kiva ei, mutta luonnollisesti saan tytön ja leffa päättyy. Siinä retken alussa päätin että uusi identiteetti mikä leikkaa sen mulq:n kepekset irti ja laittaa paperkuppiin on pieni baaripeli mihin en enää kelpaa. Olen Deadpool ja minä todellakin tykkään puhua.

[I]Kyseessä on siis Tim Millerin[/I] (Ylipalkattu nuija siis.) [I]ohjaama leffaversio Deadpool-superepäsankarin edesottamuksista. Aiheesta sankareiksi luettavat käsikirjoittajat tuovat mukaan splatstick-meininkiä ja paljasta pintaa[/I] (Minä niin tykkään sellaisesta!) [I]ja nimiroolin törppö ei missään vaiheessa ole hiljaa. Luvassa on myös sitä kesympää toimintaa niiden sankarillisten juippien toimiessa ja silloin ruumiinosat eivät lentele. [/I] (Ne eivät myöskään antaneet minun kertoa milloin tajusin olevani leffassa itse.)

[I]Ryan Reynolds[/I] (Sai roolin ihan vaan ulkonäöllään.)[I] on melkoisen jähmeä Wade Wilson, mutta nätin naaman saadessa hieman avokadomaisempaa tekstuuria[/I] (Aivan liian nätti silloinkin.) [I] alkaa meininki parantua isosti. Ed Skrein on ilkeä roisto ja Gina Carano on vakuuttava amatsoni joka lommottaa terästä aika hyvin, vaikka aiheuttaakin hämmennystä. Morena Baccarin on tarinan vaatima kaunistus mikä joutuu vaaraan. Stefan Kapicic ja Brianna Hildebrand ovat aika päälleliimattuja[/I] (Oli niistä hyötyä vaikka en halunnut kuunnella saarnaa joka vaan jatkui ja jatkui)[I], mutta antavat mukavaa kontrastia kaikkea muuta kuin ihaltavalle [/I](Heillä on lentokone ja trikoot, mutta heidän kartanonsa lentää ilmaan parin vuoden välein. Minulla on pelkkä vakituinen taksikuski ([I]Karan Soni[/I]) joka onneksi kuuntelee ystävällisiä neuvojani ja antaa tarvittavaa alennusta.) [I]sankarille.[/I]

Minun itseni leffa ei siis ole niin upea, loistava, hauska ja mestarillinen kuin sen pitäisi olla, mutta niitä meikäläisen arvostamia juttuja löytyy, hommien sotkuisuus tuodaan esille ja saan harjoittaa suosikkipuuhaani minkä kämppikseni Al ([I] Leslie Uggams[/I]) valitettavasti kuulee aika hyvin. Lisäksi se tarpeeton cameo ([I]Stan Lee[/I]) on asianmukaisen törkeä ukko. [I]Tuossa olen samaa mieltä herra Poolin kanssa. Virkistävä tuulahdus pahasti hapertuneeseen supersankarileffojen genreen, mutta se ei mene tarpeeksi pitkälle ollakseen todellinen genren mestariteos. Enemmän nauruja kuin adrenaliinipaukkuja. [/I]

Arvosteltu: 14.02.2016

Lisää luettavaa