Tarinan mukaan Luchino Visconti keksi aiheen tälle elokuvalleen etsiessään lapsinäyttelijää toiseen elokuvaan. Bellissima on jokaisen äidin ja isän ikioma kullannuppu, se ihana höpönassu, jonka eteen raadetaan niska hikeä pukaten ja jolle halutaan korkeampi elintaso kuin vanhemmilla itsellään on koskaan ollut. Monesti esimerkkinä on lapsi, jonka urheilusuorituksia vanhemmat tarkkailevat miltei äärimmäisyyksiin asti. Tällä kertaa asetelmassa ovat äiti, tytär ja elokuvatähteys.
Visconti on kattanut leffansa osittain Cinecittàn studiolle, jonne lähes hysteerisesti kaakattava Madallena Cecconi (Magnani) saapuu 5-vuotiaan tyttärensä (Apicella) kanssa. Kuuluisa ohjaaja Blasetti (himself) hakee lapsitähteä uuteen produktioonsa ja totta kai paikalla on tuhansittain italialaiseen tyyliin itseään ilmaisevia äitejä ehdokkaineen. Rouva Cecconi retuuttaa pikkuistaan kohti kuuluisuutta ja herra Cecconi (Renzelli) yrittää toppuutella. Tyttösen oma mielipide kuullaan tietysti vasta elokuvan loppusuoralla, lukemattomien kaakattavien sivuhenkilöiden hävittyä kuvista.
Anna Magnani on elementissään päästessään riehumaan härkäpäisenä äitinä. Hän ei juuri anna tilaa herttaiselle Apicellalle, mutta pikkuneiti ottaa kuitenkin paikkansa. Järjestely on tietysti tärkeä juonenkin kannalta.
Vaikka Visconti on onnistunut luomaan eläväisen ja mielenkiinnolla seurattavan teoksen, leffa kärsii muutamista tarinaan ja italialaisuuteen liittyvistä kliseistä. Lisäksi sen naiskuva saattaa vaikuttaa turhan sovinistiselta. Muuten varsin rattoisa elokuvanautinto.
