”Romanttinen komedia. Plääh. Eikö sieltä tuu mitään muuta?”. Näin voisi kuvailla kyseisen genren aiheuttamia tunteita allekirjoittaneessa. Ei siis mikään suosikki aihealueeni todellakaan. Suurimmat syyt asianlaitaan lienevät ilman muuta usemmissa tapauksissa ennalta-arvattava juonenkaari, epäuskottavat näyttelijänsuoritukset ja monasti nopeasti päälle pärskähtävä sokerihumala ruudun täyttyessä ihku ihanista rakkaudentunnustuksista.
Näin siis ankaran stereotyyppisesti ajatellen. Romanttiset komediat ovat kuitenkin myös tarjonneet joitakin todellisia helmiä (kuten Rakkautta vain) ja viihdyttäviä pätkiä (kuten Sekaisin Marista). Hyvä romanttinen komedia välttää ainakin useimmat edellä mainitut sudenkuopat ja erottuu jollakin tavalla edukseen massasta. Onko Vain Koiraihmisille tällainen elokuva? Ainakin DVD:n kansi lupailee pääosakaksikon olevan yhdessä suorastaan vastustamattomia.
Leffa kertoo eronneesta veneentekijä Jakesta (John Cusack) joka ei varsinaisesti ole harmissaan suhteensa päättymisestä. Toisella puolella kaupunkia kaunis Sarah (Diane Lane) on niin ikään eronnut mutta ei ole päässyt yli tapahtuneesta, mies kun lähti nuoremman perään. Pitkittyneen masennuksen takia puoli sukua yrittää ehdottaa Sarahille uutta poikaystävää ja kun tämän yli-innokas sisko viimein päättää tarttua härkää sarvista, eli tässä tapauksessa laittaa leidistä ilmoituksen netin deittisivustolle, elokuva pääsee todella teolla alkamaan.
Kaava on pohjimmiltaan se sama kuin useimmissa muissa Romkomeissa. Mies ja nainen tapaavat, alku ei ole ruusuinen mutta he tutustuvat ja alkavat pitää toisistaan kunnes tulee odottamattomia vastoinkäymisiä jne. jne. Lopussa odottaa tietenkin se happy end. Vain koiraihmisille on myös tätä mutta kaikeksi onneksi siinä on muutakin sisältöä. Herkulliset sivuhahmot, esimerkiksi Sarahin isänä nähtävä Christopher Plummer sekä Dermot Mulroney Jaken ”kilpailijana” Sarahin huomiosta ovat pääosin onnistuneita ja tuovat oman rapsakan lisävivahteensa pääparin melko tuttuja raiteita kulkevaan tarinaan.
Pätkän loputtua fiilikset olivat kaksinaiset. Sadan minuutin tuhlaaminen hyvin tyypilliseen rakkaustarinaan ryyditettynä muutamilla hauskoilla ideoilla ei varsinaisesti täytä onnistuneen leffakokemuksen kriteerejä. Toisaalta tämän kaltaisia hilpeän elämäniloisia elokuvia tekee mieleni katsoa aina välillä eikä lopputulos todellakaan tässä tapauksessa ole kelvoton. Tarina pysyy kasassa, perushyvä näyttelijäntyö kantaa joka kohtauksessa ja jo pätkän nimen mukaisesti ruudussa välillä vilahtavat söpöt koirat antavat leffalle vielä lisää sympaattista ilmettä.
Olivatko Lane ja Cusack siis täysin vastustamattomia yhdessä? Kenties. Heidän kemiansa pelasivat suhteellisen hyvin yhteen ja sehän tässä lajityypissä on asia numero yksi. Anttilan alelaarista noukitulle setille olisi voinut odottaa matalampaakin laatua. Keskipisteet eheästä kokonaisuudesta ja Romkomille hivenen epätyypillisestä ylisiirappisuuden välttävästä dialogista. Suosittelen katseltavaksi poika-tahi tyttöystävän seurassa.
