Hollywood on kunnostautunut mieltä askarruttavan paljon uusintafilmatisointien kustannuksella tässä uuden vuosituhannen alkupuolella ja tällaisten hankkeiden tarkoitusperiä tulee väkisinkin kyseenalaistettua. Vanhat klassikot pistetään nykyajan tyylin mukaan uusiksi ja vaikka niin sanotut remaket varsin uskollisia alkuperäistarinoille ovatkin, päivitetään käsikirjoitukset yleensä ajankohtaan hieman sopivammiksi. Tyyppiesimerkkinä toiminee hyvin Uhrilampaista parhaiten tunnetun Jonathan Demmen tuorein ohjaustyö Mantsurian Kandidaatti, joka ilmestyi valkokankaille ensimmäistä kertaa jo 1962. Tällöin kapellimestarina hääri toimintatrillereiden erikoismies John Frankenheimer.
Sitä oikeata Mantsurian Kandidaattia en itse asiassa ollut nähnyt ennen tämän katsomista, joten juonikoukerot jäivät täysin arvailujen varaan ja sillä puolen leffa osoittautuikin mukavan herkulliseksi tapaukseksi. Kysymyksiä heitellään ilmaan ikään kuin skandaalien jälkeisissä lehdistötilaisuuksissa, joissa selvitellään edellisiltana paikallisessa yökerhossa irrotelleen päämiehen sekoiluja. Roolihenkilöiden lomassa Irakissa käydyn sotaretken tapahtumia pähkäilee ihan mielellään ja jokseenkin hilpeän hölmöjä salaliittoteorioita elokuvassa kehitellään. Kaiken päälle lyödään vielä tiukat periamerikkalaiset presidentinvaalit, sarjamurhaajille ominaiset värityskirjat, hassun viileästi ammattiaan harjoittava natsitohtori ja ties mitä muuta, joten parituntinen sujuu viihteen varjolla hujahtaen.
Hyvät poliittiset trillerit tuntuvat useimmiten iskevän meikäläiselle, eikä Mantsurian Kandidaatti loppupeleissä pettänyt, muttei kuitenkaan jättänyt mitään epäselväksikään. Tarina antaa hahmoille hyvin tilaa, mutta Denzel Washington ei onnistu aina varmasta tulkinnastakaan huolimatta varastamaan esitystä, Meryl Streep nimittäin antaa hyvän vastustajan takapiruna äitihahmona, joka tuntuu epäilyttävän sinnikkäästi pitävän varapresidenttiehdokkaaksi asettuneen sankaripoikansa puolia. Pienet hairahdukset tahattoman komedian puolelle voi antaa hyvällä omallatunnolla anteeksi, kun toimivan jännärin ainekset ovat muuten kasassa ja tunnelmalliset ahdingot tavoitellaan kepeästi. Kuivasta elokuvasta ei ole kyse ja Mantsurian Kandidaatti onkin myös aivosolut liikkeellä pitävää katseltavaa.
nimimerkki: Lutkus
