Tom Shadyac nousi pinnalle 1994 ”ihan kivalla” Jim Carrey – komedialla Ace Ventura – lemmikkietsivä. Näinä kymmenenä seuraavana vuotena saman miehen kätten jälki on synnyttänyt, tai pikemminkin ikuistanut, mm. leffat Pähkähullu professori, Valehtelija valehtelija ja Bruce taivaanlahja. Yhteensä viisi leffaa. Ainakin allekirjoittaneelle Valehtelija valehtelija on ainoa maaliin saakka osunut, tai edes perille asti kantanut, kohellus. Eddie Murhyn tähdittämä Pähkähullu professori on sitten se murheenkryyni ja häpeäpilkku.
Pähkähullu professori on sovitus 1962 vuoden Jerry Lewis – leffasta. Eddie Murphy ei tyydy vetämään Jerryn tavoin vain paria vaivaista roolia, vaan suoriutuu peräti seitsemästä eri roolista. Huumori kaivetaan todella alhaalta, ja Klump-perheen pöydässä piereskelyt sekä (lievästi sanottuna) suorat puheet ovat huumorinkukan lannoitteina.
Shadyacille tyypilliseen tapaan lopussa heleän musiikin tahdissa ja kaikkien räikeiden käänteiden jälkeen kerrotaan hellyttävä elämänopetus, ja neuvotaan ihmisiä elämään paremmin ja ylpeinä itsestään. Ei liikalihavuus ole syy olla häpeissään, Shadyac julistaa kameran takaa ja unohtaa, että leffan ideana ovat piereskelevät ylipainoiset jenkit.
OK, Pähkähullussa proffassa on jotain hyvääkin. Kadulla tallova jätti-Sherman on ok ratkaisu ja hamstereista väännetään jokunen sketsi. Joskus aiemmin sheriffi Patrick J. Garrettin saappaitakin käytellyt James Coburn (RIP) on varsin vaisussa osassa, eikä Will Smithin siipalle Jada Pinkett(-Smith)ille isompia rooleja tarjoilla tässä Eddie Murphy Showssa.
Mielestäni Murphy ei ole edes tällaisen mekastuksen arvoinen näyttelijä, mutta taitaa miehellä olla sen verran kannattajajoukkoa, että räävitön heebo jaksaa koheltaa päivästä toiseen. Ainakaan Pähkähullu profesori ei ole mitään muuta kuin aivotonta kohellusta sieltä huonoimmasta päästä. Alapäätä unohtamatta.
