Pitkin poikin maailmaa resunnut Michael O’Hara (Orson Welles) satunnaisesti kohtaa ihastuttavan, mutta valitettavasti naimisissa olevan Elsa Bannisterin (Rita Hayworth) ja myös pelastaa tämän muutamilta roistoilta. Tapauksesta kuultuaan rouva Bannisterin rampa, mutta nerokas lakimies-aviomies Arthur (Everett Sloane) palkkaa O’Haran miehistön osaksi jahdilleen. Mukana on myös Arhurin liikekumppani George Grisby (Glenn Anders) ja pitkän risteilyn aikana alkaa paljastua mitä omituisimpia piirteitä kaikista osapuolista. Surrealistisia piirteitä omaavan risteilyn jälkeen alkaa se varsinainen hankala osuus missä äkkiväärät käänteet seuraavat toisiaan ja finaali tapahtuu karmaisevassa peilisalissa. Kaikki tietysti selviää.
Elokuvan ihmelapsi Orson Wellesin ohjaama, käsikirjoittama ja tähdittämä ‘Nainen Shanghaista’ kärsi rankkaa silpomista studiopomo Harry Cohnin taholta, mutta kokonaisuus on silti vahva ja kieroileva teos. Se käynnistyy kolmiodraamana, mukana on omituinen katoamistemppu-juoni ja jopa oikeussalidraamaa ja muutamia kiivaita toiminnallisia osuuksia. Orson Wellesin itsensä päärooli ei loista karismassa, sillä mukana on Everett Sloane kierona Arthurina. Rampa aviomies on hyvin hienovaraisesti vihjaten rampa muualtakin kuin jaloistaan ja Sloane tuo varsin kolkon suorituksen omat kieroutensa omaavana lakimiehenä missä on silti pahaa sisua jäljellä. Glenn Anders heittää muutamia äärimmäisen irvokkaita kommentteja yhtä irvokkaasti lähikuvissa hikoilevana Grisbynä. Koska kaiken takana on nainen on tässäkin mukana sellainen ja Rita Hayworthissa kyllä silmä lepää eikä karismakaan jää puuttumaan.
Ohjaajana Welles on visuaalisesti tehokas. Alusta loppuun kuva-alaa hallitsee hikisen rumat ukonnaamat ja Hayworthin suorastaan aineeton kauneus ja erityisesti lopussa tuodaan mukaan jo surrealistisia piirteitä. Kirjoitus on tiukkaa tekstiä ja pääosakvartetti todellakin pärjää rooleissaan enemmän kuin. Valitettavasti studiopomojen silvonnat näkyvät pahasti kokonaisuudessa ja vaikka elokuvan takana oleva tarina on huomattavasti helppotajuisempi on silti kyseessä vahva elokuva ja ihmelapsi Wellesin henkilökohtaisen näkemyksen tuotos.
