Kellopeli on niitä elokuvia, jotka tulee katsastettua aika ajoin uudelleen ja aina se tuntuu hiukan erilaiselta. Kubrickin villi tulevaisuudenkuva on käynyt vuosi vuodelta ajankohtaisemmaksi.
Ollaan siis tulevaisuudessa (vaikkakaan kukaan ei puhu kännykkään tai aja lentävällä autolla). Alex De Large (McDowell) ja hänen uskolliset drugansa harrastavat vanhustenpotkintaa, molokon juontia (…tehokas maito), ryöstelyä ja raiskauksia. Kivaa iltapuhdetta? No, heidän mielestään ainakin. Ei moinen kuitenkaan pitkään jatku, koska yhteiskunnassa vallitsevat yhä laki ja oikeus. Alex päätyy poseen. Alex pääsee hoitoon. Alex paranee… Ja valaistuu, mutta tavalla, jota kukaan ei osannut odottaa.
Kuten lähes kaikki Kubrickin teokset, tämäkin perustuu kirjaan. Kirjailija ei ollut lopputulokseen tyytyväinen. No, mitäpä siitä. Lopputulos on kuitenkin vaikuttava. Raakaa väkivaltaa ja pornografiaa pursuileva kokonaisuus saattaa järkyttää vieläkin. Aikoinaan se herätti Runsaasti keskustelua. Ihmiset ovat ilkeitä – paitsi Ludwig van, joka ei tehnyt kenellekään pahaa.
