Woody Allenin kehuttu elokuva kertoo Manhattanilla asuvista tyypeistä ja heidän ihmissuhdesotkuistaan. Woody on rakentanut tarinan taas itsensä ympärille. Woodyn hahmon nimi on Isaac Davis, hän on juuri lopettamassa TV-sarjansa tekemisen ja alkaa kirjailijaksi. Entinen vaimo (Streep) on kirjoittanut juuri satuttavan kirjan heidän avioliitostaan. Nykyisin Isaacin ex-vaimo kasvattaa tyttöystävänsä kanssa Isaacin poikaa. Isaacin nykyisellä naisrintamalla kuhisee, hän on juuri löytänyt 17-vuotiaan tytön (Hemingway), mutta suhde katkeaa, kun Isaac iskee silmänsä parhaan kaverinsa Yalen (Murphy) tyttöystävään Maryyn (Keaton).
Tuossa jo on aikamoista ihmissuhdekiemurointia, mutta Woody ei kaikista kehuista huolimatta ole onnistunut täydellisesti. Henkilöhahmot ovat mainioita ja dialogi on nokkelaa, mutta silti Woody ei ole parhaassa terässään. Ihan hyvä tutkimus tämäkin on rakkauden mielettömyydestä, mutta kaikkien kuulemieni kehujen jälkeen Manhattan koitui pienoiseksi pettymykseksi, ei kovin isoksi, mutta kuitenkin.
Allenin Woody on taas kerran oma itsensä, neuroottinen vanha äijä, jonka ympärillä pörrää nuoria kauniita tyttöjä. Woody on taas kerran ihan hyvä, mutta tuon roolisuorituksen olen nähnyt jo monissa hänen myöhemmissään leffoissa. En ole koskaan pahemmin välittänyt Diane Keatonista, mutta tässä hän tekee ihan hyvää työtä. Michael Murphy on myös hyvä Isaacin kaverina ja jäätävä Meryl Streep tekee kivan pienen roolin Isaacin exänä.
Minun tulee jostain syystä tätä vertailtua Woodyn pari vuotta aikaisemmin ilmestyneeseen Annie Hallin, joka oli aivan mainio, ja tämä kalpenee kaikessa sille. Ei Manhattankaan mikään huono ole. Alkaa hieman tylsästi, mutta paranee loppua kohti. Ei minun kohdallani ollut mikään erikoinen, ihan hauska ja laadukas pätkä, mutta odotukset olivat hieman korkeammalla. Täytyy varmaan vanheta muutama vuosi ja sitten tarkista uudestaan, jos ikä olisi vaikka tuonut lisää järkeä ja osaisin arvostaa tätä mestariteoksena.
