…alkaa Upseerin kosto

19.1.2013 03:50

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:Instant Justice
Valmistusvuosi:1986
Pituus:97 min

Craig T. Rumar jäi mystiseksi nimeksi suoraan 1980-luvulta, sillä tämä oli miehen ensimmäinen ja viimeinen elokuva.

Tarinan päähahmo on yksinkertaisesti Scott Youngblood (Michael Paré) suoraan Yhdysvaltain merijalkaväestä. Pelastettuaan aluksi suurlähettilään aamulenkin aikana salamurhaajilta, ja saatuaan tästä myöhemmin kiitokset alkaa miehen todellinen reissu. Scott saa puhelun siskoltaan, joka on sotkeutunut huumediilereiden/sutenöörien Dutchin ja Silken toimintaan. Veloissa oleva neito soittaan veljelleen ikään kuin jo tietäen kamalan kohtalonsa. Scott matkaa Espanjaan, vain kuullakseen siskonsa olevan murhattu. Ja koska paikallinen poliisi ei saa mitään aikaan, alkaa Upseerin kosto(reissu) ympäri Madridia.

Tarina itsessään on tuttu kostoreissu 1980-luvulta, mutta poikkeuksena päähahmo ei ole öljytty lihaskimppu, tai kamppailutaitoja omaava sankari. Pikemminkin Dudikoffmainen Michael Paré näyttää aivan tavalliselta sotilaalta (ja naisten silmän ilolta), jonka kamppailutaidot ei ole aivan samaa luokkaa, kuin esimerkiksi Norrisin, mutta ase kädessä mies näyttää jo aivan toiselta.

Näyttelijöiden taitoja en mene kritisoimaan sen enempää, sillä keskeiset näyttelijät tuntuivat hoitavan roolinsa tarpeeksi hyvin elokuvaan nähden. Helposti toki löytää kuinka Dutchin henkivartijaa esittävä Eddie Avoth olisi välillä voinut elehtiä jollain tapaa, mutta kivikasvo kesti aina loppuun saakka. Lisäksi Virginian (Tawny Kitaen) roolin idea oli koko elokuvassa melko hyödytön, vaikka ainahan näissä on joku nainen roikkumassa perässä. Virginian rooli nousee juonen kannalta hyödylliseksi ainoastaan elokuvan loppupuolella. Kuitenkin Scottin (Parén) rampa-apuri Jake sen sijaan toimii juonen kannalta varsin hyödyllisesti. Epäisänmaallinen Jake tuntuu löytävän kaiken tarpeellisen, jota Scott vaatii. Aina aseista autoihin ja ongelmiin.

Taistelukoreografia ei ole sieltä parhaimmasta päästä, mutta onneksi David Kurtzin sävellykset pelastavat suurilta osin nämä tilanteet. Erityismaininnan saa kuitenkin elokuvan loppu, jossa kannessakin komeileva ’76 vuoden Pontiac Firebird Trans Am pääsee pienelle koeajelulle.

Arvosteltu: 19.01.2013

Lisää luettavaa