Räväkästi alkaa Erik Vonkista (Rutger Hauer) ja Olga Staplesista (Monique van de Ven) kertova elokuva väkivaltaisella fantasialla missä Erik tappaa Olgan ampumalla tämän pään hajalle ja lyhyen, mutta sitäkin intensiivisemmän seksihurjastelumontaasin aikana tapahtuu toinen väkivaltafantasia. Varsinainen kerronta kylläkin loikkaa pari vuotta taaksepäin jolloin Erik ja Olga tapasivat ensimmäisen kerran ja pikku-Erik joutui äärimmäisen kivuliaasti kiinni sepalukseen. Olgan kiukkuinen Äiti (Tonny Huurdeman) on suhdetta vastaan, joskin hupaisampi Isä (Wim van den Brink) ei asiasta nosta suurempaa meteliä. Seuraa avioliitto ja myös sen kariutuminen mikä johtaa elokuvan alkuun ja siitä eteenpäin tulee huomattavasti synkempi ja traagisempi osuus kun he kohtaavat taas vuosien jälkeen. Loppu on surullinen ja jokseenkin pessimistinen sävyltään.
Ennen siirtymistään Atlantin ylitse Tyynen Valtameren rannikolle asti Paul Verhoeven kunnostautui myös Alankomaissa. Turks fruit on yksi sen kauden elokuvista ja oli aikoinaan Oscar-ehdokas ja sittemmin tullut valituksi vuosisadan parhaaksi hollantilaiselokuvaksi. Brutaalilla väkivallalla ja eroottisuudella mainetta niittänyt Verhoeven tuo myös tässä teoksessa mukaan brutaalisuutta. Juonikuvio on siis hyvin yksinkertainen ihmissuhteen kuvaaminen sen ehdottomaan loppuun asti ja koska hippiajan aikaansaama tapojen vapautuminen on tosiasia on mukana melkoinen annos paljasta pintaa. Mukana on paitsi rumia kohtauksia ja miljöitä myös uskomattoman kauniita kohtauksia ja kuvia jotka eivät tunnu yhtään teennäisiltä.
Erinomaisen rotupuhtaan arjalainen Rutger Hauer tekee vankkaa työtä Erikinä, jonka menneisyydestä ja henkilöhahmosta ei paljoa kerrota. Selvää kuitenkin on että ylivoimakkaan sukuvietin lisäksi hän kykenee suuriin tunteisiin ja rakkauteen ja joutuupa hänkin heilumaan full frontal male-nudityna useammassakin kohtauksessa. Erik on retku ja tavoiltaan boheemi, mutta hän ei ole paha ihminen.
Monique van de Ven elokuvan vastapainona on villi ja voimakas aikansa tulos. Hänen historiastaan kerrotaan hieman enemmän kuin Erikistä ja sukupuolten ollessa tasa-arvoisia myös hänellä on alastonkohtauksia. Silti on Venin ja Hauerin välinen työkemia räjähtävän tehokasta ja luo todellisen illuusion todellisista ihmisistä ja heidän tunteistaan. Elokuvalliset tehokeinot eivät siihen pääse mukaan ja Verhoeven tyytyy vain tarkkailemaan tilanteen kehittymistä ja vaikka keskivaiheilla uhkaa tylsistyminen pääsee taas kerronta vauhtiin lopun melankolisen osuuden lähestyessä.
Kokonaisuus on draamallisesti vahva ja toimiva. Pääosaduo tekee roolinsa erinomaisella taidolla, Verhoeven ohjaa varmoin ottein, Jan de Bontin kuvaus näyttää ruman siinä missä kauniinkin ja huumoriakin on mukana. Kerronta hyppää tarinaan sen lähestyessä loppuaan, mutta mukana on alku, keskikohta ja loppu kuten kaikissa hyvissä tarinoissa.
