Hei, kuka puhuu? poiki kaksi jatko-osaa ja Hei, kuka puhuu nyt? on sarjan viimeinen leffa. Kaksi ensimmäistä osaa nojasi vauvojen ajatusten kuulemiseen ja Bruce Willisin ääneen. Tässä osassa vauvailusta siirrytäänkin koirailuun. Ubriaccon perheen lapset ovat jo kasvaneet hieman vanhemmiksi. Poika, Mikey (Gallagher) on tulossa siihen ikään, missä usko Joulupukkiin ei enää olekaan niin varmaa. Perheen äiti Mollie (Alley) on saanut juuri potkut, mutta hänen miehensä James (Travolta) saa vihdoinkin kunnon töitä lentäjänä.
Perheeseen tulee myös kaksi koiraa, katujen kasvatti Torttu (DeVito lainasi hänelle ääntään) ja hemmoteltu Daphne (Keaton söpertää koiran ajatukset). Kaiken lisäksi Jamesin työpaikalla ilkeä ja kiero Samantha (Lysette Anthony) yrittää iskeä Jamesin, mistä Mollie ei oikein innostu.
Hei, kuka puhuu nyt? on ihan hauska, mutta vitsit eivät riitä pitämään hommaa kasassa loppuun saakka. Varsinkin loppupuolella tulevat esiin kaikki kliseet sekä kauhea siirappisuus. DeViton röhkimistä on hauska kuunella, mutta hänenkään suusta ei enää lopussa kovin hyviä juttuja kuulla. Bruce Willis ei ole mukana projektissa ja elokuva on muutenkin vähän lässähtänyt.
John Travolta näyttää todella väsyneeltä ja Kirstie Alley hössöttää tavalliseen tapaansa, mutta ei hän tässä kuitenkaan ole ollenkaan pahimmillaan. Ei DeVito, eikä Keatonkaan korvaa Willisiä. Keatonin suuhun ei ole laitettu mitään kunnon vitsejä ja hänet olisi voinut ihan hyvin potkia pois koko projektista. Danny kuitenkin roikkuu aivan täysillä jutussa mukana, mutta käsikirjoitus ei anna hänelle lupaa säväyttää. Ohjaaja on vaihtunut, mutta taso ei ole silti parantunut.
Vaikka pisteitä tuleekin noin vähän, niin on tämä silti ihan kiva perheleffa. Valitettavasti loppupuolisko oli niin siirappista kuraa, että pisteet tippuivat todella nopeasti alaspäin. Alku on kuitenkin ihan kivaa huttua, mutta vitsejä aletaan sen jälkeen kierrättämään liikaa. Alle 10-vuotiaat koirista innostuneet ipanat voivat jopa innostua tästä, mutta jotkut vitsit ovat selvästi aikuisille tarkoitettuja. Tavallinen tusinatuote.