Esittelyteksti hehkuttaa, että elokuvan Kauhea kankkunen käsikirjoittajat tarjoilevat toimintakomediaa koko rahan edestä. Tämä elokuva ei valitettavasti pääse lähellekään Kauhean kankkusen tasoa, vaikka ihan katsottava ja paikka paikoin hauskakin se on.
Alkuasetelma vaikuttaa lupaavalta. Kaksi rikolliskoplaa – toinen ammattilaisia ja toinen tolvanoita – päätyvät ryöstämään pankkia samanaikaisesti. Pankin turvajärjestelmä sulkee kaikki sisälläolijat pankkiin. Rikolliskoplat yrittävät tulla toimeen keskenään, pärjätä panttivankiensa kanssa ja saada rahat ulos pankista. Pankissa asioiva Tripp (Patrick Dempsey) ja pankkivirkailija Kaitlin (Ashley Judd) jäävät tapahtumien keskiöön ja yrittävät selvitä pankista ulos hengissä.
Toteutus ei vastaa alun odotuksia. Henkilöhahmoihin on hankala samaistua tai saada minkäänlaista tarttumapintaa. Tolvanarosvoilla on yritetty tuoda elokuvaan lisähauskuutta. Yksin kotona -henkiset rosvot jaksoivat naurattaa vielä ala-asteella, mutta valitettavasti olen näköjään jo liian vanha tämäntyyppiselle huumorille.
Mielenkiintoinen henkilöhahmo sen sijaan on Tripp, joka sairastaa erikoista sairautta. Ilman lääkitystä hän sanoo mitä sylki suuhun tuo ja ajatukset alkavat juosta hänen päänsä sisällä vähän liikaakin. Tosin Patrick Dempsey voisi olla roolissaan huomattavasti uskottavampi. Näyttelijäsuoritukset ovat samaan tapaan kaikki melkoisen keskinkertaisia. Näyttelijäsuorituksista taitavatkin parhaiten selviytyä juuri ne haukkumani tolvanarosvot.
Trippin ja Kaitlinin välille on elokuvassa yritetty rakentaa hieman romantiikkaa, mutta romanttinen juonikuvio tuntuu täysin irralliselta ja päälle liimatulta, eikä näyttelijöiden välillä ole minkäänlaista kemiaa. Kiintiöromantiikan olisi aivan hyvin voinut jättää tästä elokuvasta kokonaan pois.
Yllättäviä juonenkäänteitä elokuvasta löytyy, tosin Kauhean kankkusen tekijöiltä olisin odottanut jotain vielä erikoisempaa. Toisekseen, silloin kun elokuvan juoni ei ota kunnolla otteeseensa, ovat juonenkäänteet melko yhdentekeviä.
Ihan viihdyttävä elokuva Flypaper kuitenkin on. Osa jutuista naurattaa, eikä elokuva herätä myötähäpeän tunnettakaan. Tiivistettynä Flypaper on yhdentekevän mukava hömppä. Elokuva ei jää turhan pitkäksi aikaa kuormittamaan aivoja, joten yksi katselukerta riittää mainiosti.
