Mitä tapahtuu, kun ehta 1980-luvun toimintasankari laitetaan taistelemaan nykypäivän tietokonesukupolven roistoja vastaan näiden omilla aseilla? Luonnollisesti jälkimmäisiä alkaa päätyä reippaaseen tahtiin sairaalaan ja ruumishuoneelle yhtenä tai useampana kappaleena. Vaikka ensiksi mainitun (John McClane, Willis) hiukset ovat lähteneet jo harmaita myöten eivätkä rivipoliisinkaan duunit maistu, lähtee tämä potkimaan jälkimmäisen joukkion pääpomoa (Olyphant) hautaan kun mokoma hakee yhteiskunnalta henkilökohtaista kostoa mehevän rahasumman muodossa. Niistähän koko hommassa on tietty kysymys, kun eivät käsikirjoittajat näemmä rapakon takana näytä kummempaa keksivän.
Juoni taisi sisältää jotain puhetta tietoyhteiskunnan vaaroista, kun taidokas hakkerijoukko uhkaa syöstä sivistyneen tietoyhteiskunnan (USA) kaaokseen. Tähän puoleen leffasta katsojalle ei kuitenkaan jätetä aikaa tutustua, sillä toimintakohtausten väliset ajat vietetään pää polvien välissä surkutellen paukuttelun huonoutta. McClanelle ei tuota ongelmia voittaa helikopteri poliisiautolla tai hävittäjä rekalla, mutta pahiksille sen sijaan tuottaa suunnattomia vaikeuksia hoidella McClane ja tämän ilmeetön kumppani (kovasti sentään yrittävä Long) mitä simppeleimmistäkin paikoista. Ja muistinko muuten kehaista Justin Longia ilmeettömyydestä? Poju on kuitenkin sarallaan täydellinen amatööri, sillä vuosituhannen näyttelijäkyvyttömin Hollywood-tallukka Timothy Olyphant ei näyttele pätkän vertaa: ei hyvin eikä edes huonosti. Hän vain tallustelee paikasta toiseen replojaan persoonattomasti mumisten ja nappaa komeasti paikan alkaneen vuosituhannen toiseksi huonoimmin hoidetulla näyttelijävalinnalla. (Huonoin on Olyphantin ”suoritus” agentti neljäseiskana myöhemmin 2007 julkaistussa Hitmanissa.)
Leffan päätrion johtajassakin on moittimisen varaa: McClane ei lähde pelastamaan maailmaa (siis Yhdysvaltoja, piru vie kun menevät nuo kaksi aina kummasti sekaisin) krapulassa eikä edes rööki suunpielessä. Vaatteita on vähän, mutta ne pysyvät päällä. Edes kiroilla ei saa (sanotaan nyt tähän väliin, että jopa legendaarinen yippee-kay-yay –replakin on siivottu, niin ettei katsojan tarvitse lopussa pettyä) sillä leffaa levittänyt Fox päätti haalia hilloa kasaan poistamalla edelliset sekä 98% verestä ja näin alentamalla rainan ikärajaa, jotta leffan kohdeyleisöksi näin paljastunut yläkoululaisjoukko pääsisi salin ovista sisään.
Tämä totisesti varmaan tuli tarpeeseen, sillä toiminnasta voi nauttia varmimmin, jos on kouluikäinen kakara: räjähdyksiä, ohi ampumista, räjähdyksiä, ohi ampumista, rumalla tietokonetekniikalla toteutettuja räjähdyksiä… Alussa intensiivisyyttä vielä piisaa, mutta lupaavat asetelmat pilataan jo mennen tullen parasta ennen –päiväyksensä ohittaneella rämpimisellä. Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, että kliseitä vilisisi pahisten tapaan ihan joka kulman takaa. Sen sijaan toimintaa on viety uusiin paikkoihin ja uusin vastakkainasetteluin, mutta nämä ideat on kaivettu siltä hautausmaalta, jonne muut käsikirjoittajat ovat ne tajunneet haudata. Toiminta ei juuri ole tehokasta, sillä McClane harvoin ottaa ilkimyksistä mittaa kahdenkeskeisen käsirysyn tai ammuskelun muodossa. Tällä menetelmällä homma on hoidettu kunnolla vain alussa ja lopussa, ja kaikki yritykset vastaavaan siinä välillä ovat vain ohimeneviä sutaisuja.
Tämän Len Wisemanin persoonattomalla otteella nimellisesti ohjaaman tekeleen surkeutta on helppo ihmetellä. Se ei juuri viihdytä eikä pätkääkään yllätä vaan saa sijaan kaipaamaan edellisiä osia. Ikääntyvälle Willikselle se on profiilinnosto, Justin Longille se on epäonnistunut haasteenheitto Shia LaBeoufille ja katsojalle se on Die Hard –nimiliitteensä takia valitettavaa pakkopullaa. Jenkkilän ulkopuolella käytetty nimike Die Hard 4.0 kuvaa leffan olemusta huomattavasti titteliä Live Free or Die Hard paremmin. Kyseessä on päivitys, jolla sarja tuotiin nykyaikaan ei niinkään vanhojen leffojen faneille, vaan sellaisena kuin nykypäivän popcorn-yleisön oletettiin sen haluavan. Mutta, kuten jo tuli todettua, tämä on jokaisen pakkokatsaus edellisosien (lähinnä ykkösen) maineen takia. Kun katsotte tämän rainan, niin valitkaa vuokraamon tai kaupan hyllystä edes ns. unrated-versio, jossa ilmeisesti veri saa lentää ja Willis kiroilla. Vaimea yippee sille.
