Robert Redford on muutakin kuin raamikas näyttelijäkonkari. Lions for Lambs on paitsi hänen leffansa, myös kommenttinsa USA:n ulkomaanpolitiikasta. Mitä Redford haluaa elokuvallaan sanoa, on luettavissa rivien välistä. Käsikirjoitus on kuitenkin laadittu niin, että moni erilainen mielipide tulee tasavertaisen vahvana ja uskottavana esiin. Kaikki näyttävät olevan oikeassa – ainakin jollakin tasolla.
Lions for Lambs on dialogipainotteinen elokuva. Se kuvaa pääasiassa kolmea eri keskustelua; ensimmäinen näistä on kirkashymyisen senaattorin (Cruise) ja vanhan toimittajahaukan (Streep) välinen. Kummallakin on ihanteensa oikeudesta, vahva ja vankkumaton. Toinen keskustelu on kahden sotilaiksi värväytyneen nuoren välinen. Sitä käydään vihollisen luotien viuhuessa ohi. Kolmatta dialogia käyvät vanhuuttaan kulahtanut professori (Redford) ja kuriton oppilas (Garfield). Keskustelut kulkevat limittäin läpi koko elokuvan. Tällaisen kerrontaratkaisun voi ymmärtää, kun käsitellään politiikkaa, mutta toisaalta se tekee elokuvasta ongelmallisemman seurata.
Leffan voimavara ovat työnsä asiallisen hyvin tekevät näyttelijät. Jopa aina välillä ulkonäkökritiikkiä kahdannut Cruise on tähän osaansa kuin lapikas vaarin jalkaan. Meryl Streepin älykäs esiintyminen tosin on hänelle avuksi. Kokonaisuudessaan Lions for Lambs muistuttaa paljolti Alan J. Pakulan elokuvia. Tunnelma toimistoissa on kuvaustyylin ja leikkauksen ansiosta niinkin pakulamainen, että välillä voi kuvitella miehen palanneen hommiin haudan takaa.
