Palindromes on amerikkalaista kulttuuria ravisteleva elokuva Todd Solondzilta. Taas kerran Solondz tuo valkokankaalle inhottavia ihmishirviöitä sekä oudon maailman, joka kuitenkin tuntuu harvinaisen tutulta. Se on samaan aikaan hauska ja raastava, eli tuttua Solondzia. Nyt Solondz on palannut esikoisensa Tervetuloa nukkekotiin (1995)maailmaan. Siinä pääosassa oli syrjitty koulutyttö Dawn, jonka hautajaisista Palindromes alkaa. Palindromes ei kuvaa kuitenkaan Dawnin perheen elämän uusia vaiheita, vaan Dawnin 13-vuotiaan Aviva-serkun seikkailuja.
Aviva on siis 13-vuotias tyttö, joka tulee raskaaksi tuttavaperheen vekaran kautta. Äiti pakottaa vastahakoisen tyttärensä tekemään abortin, mutta Aviva haluaa tulla raskaaksi ja saada lapsia, joten hän karkaa kotoa. Hän lähtee pitkälle matkalle, jonka aikana hän tapaa friikkejä laidasta laitaan.
Palindromes on herättänyt huomiota ohjaaja-käsikirjoittaja Solondzin ratkaisulla vaihtaa Avivan näyttelijää tiuhaan tahtiin. Avivaa näyttelee yhteensä kahdeksan henkilöä, jotka eivät kaikki ole keskenään samaa ikäluokkaa, ulkonäköä, rotua, kokoa tai edes sukupuolta. Näyttelijöitä löytyy pienestä mustasta tytöstä yli 40-vuotiaaseen Jennifer Jason Leighiin. Ratkaisuun voi löytää montakin eri syytä. Ehkä Solondz on halunnut kuvata tällä tavoin teiniajan kuoppaista tietä ja ailahtelevaa elämää. Tästä tulee selville kuitenkin elokuvan sanoma. Palindromi on sana, joka on sama väärinpäin. Ihminen on aina sama, vaikka ulkonäkö muuttuisikin.
Solondzin elokuvat yleensä ihastuttavat sekä vihastuttavat samanaikaisesti. Palindromes on joissain kohdissa hervottoman hauska, mutta elokuvan aiheet ovat taas sellaisia, joista ei oikein sopisi tehdä huumoria. Solondz onnistuu herättämään tunteita, mikä on hyvän elokuvan merkki. Sanomaakaan ei alleviivata. Leffa kertoo mm. abortista, pedofiliasta ja uskonnosta, mutta varsinaisesti kantaa Solondz ei ole halunnut ottaa. Katsojan pitää itse päättää oma kantansa. Pilkkakirvestä Solondz kuitenkin hosuu suuntaan ja toiseen. Pedofiliaa käsiteltäessä elokuva on erittäin satuttava, mutta fundamentalisteja rienatessaan leffa tarjoaa parhaat naurut.
Näyttelijät ovat melkein kaikki hyviä ja hahmot herkullisesti kirjoitettuja. Elokuvan hahmot ovat ihmishirviöitä, joista harvemmin pitää. Tietenkin Aviva kerää kaikilta sympatiapointsit, vaikka joissain kohdissa hänenkin hahmonsa on inhottava. Oma lempparihahmoni on Herran sanaa ylistävä Mama Sunrise, joka pitää huolta vammaisista tai muuten vain poikkeavista lapsista. Jokainen hahmo jää mieleen, toisin kuin monissa valtavirran hollyhuttupläjäyksissä, joissa hahmot toistavat samaa kaavaa.
Palindromes ei ole mikään suuren yleisön elokuva, mutta Solondzin tyylin ystäviin se kyllä puree. Vaikka Palindromesissa on mukana pientä laahaavuutta, eikä se ole mitenkään täydellinen elokuva, niin pienen sulattelun jälkeen se on kuitenkin aika mainio kuvaus amerikkalaisesta yhteiskunnasta. Uskoisin, että seuraavat katselukerrat avaisivat uusia näkökulmia.
