Luc Besson on nimi joka kaikkien elokuvaharrastajien olisi syytä tietää. Tämä ranskalainen visionääri tuli erityisen tunnetuksi elokuvillaan Nikita ja Léon. Näiden elokuvien suosion siivittämänä hän päätti ohjata scifi -elokuvan The Fifth Element, joka on minun käsittääkseni hänen ensimmäinen aito Hollywood-elokuva. Elokuva jakoi kiivaammin mielipiteet kuin aiemmat kaksi elokuvaa. Tämän seurauksena Besson päätti kokeilla rahkeitaan Jeanne d’Arcin tarinankertojana. Elokuva ei ollut suuri hitti, jonka jälkeen Besson vaipui tuottamaan elokuvia, joiden taso vaihteli hyvästä erittäin huonoon. Vuosien jälkeen vuonna 2005 oli aika ohjata seuraava elokuva, Angel-A.
Valitteluni pitkästä johdannosta, mutta kun puhutaan Luc Bessonin kaltaisesta ohjaajasta on pakko ihmetellä, että mihin katosi into tehdä elokuvia. Oli aivan käsittämätöntä kuinka kauan hän tyytyi vain kirjoittamaan ja tuottamaan leffoja. On tietty ymmärrettävää, että elokuvien kirjoittaminen ja tuottaminen saattaa joskus olla helpompaa ja vähemmän stressiä aiheuttavaa puuhaa, mutta Besson oli silti luvattoman kauan poissa parrasvaloista. Näin pitkän ajan jälkeen on vaikea kuvitella, että ohjaaja tekisi mitään mestarillista paluuta, ottaen huomioon juuri kirjoitusten ja tuotantojen vaihtelevaisuuden.
Näistä ennakkoluuloista huolimatta tai ehkä juuri niistä johtuen oli Angel-A hyvä elokuva. Sen juoni on sopivan monitasoinen. Alussa André niminen pikkurikollinen kertoo itsestään kaiken olennaisen. Heti alun monologin jälkeen on käynyt ilmi, että hän on velkaa isoja summia rahaa joka toiselle vastaan tulijalle. Ensimmäisen kymmenen minuutin aikana André yrittää jopa päästä putkaan, jottei hän joutuisi kohtaamaan velkojen perijöitä. Jeparit eivät suostu ottamaan häntä edes putkaan, vaikka hän kuinka mellastaa ja mekkaloi poliisiaseman edustalla.
Näinpä tämä epäonnensoturi päättää lopettaa päivänsä, hyppäämällä sillalta alas. Ennen kuin hän ehtii hypätä, hän huomaa, että sillalla on pitkähkö nainen samoissa aikeissa. Nainen päättää hypätä, jonka seurauksena André päätyy myös hyppäämään, jotta voisi pelastaa naispolon. Ihmeenkaupalla molemmat selviävät hypyistään, jonka jälkeen he alkavat keskustelemaan, ja nainen kertoo nimekseen Angela. Pian käy ilmi, että Andrè tarvitsee Angelaa enemmän kuin tahtoo uskoa.
Jamel Debbouze on loistava pienikokoisena Andrèna, jolle valehteleminen tuntuu olevan ainoa ratkaisu kaikkeen. Hyvänä vastapainona toimii Rie Rasmussenin suorasukainen Angela, joka on Andrèta yli pään verran pidempi. Pituuseroista huolimatta hahmojen välillä vallitsee uskomattoman hieno kemia. Dialogikohtaukset pursuavat nerokkaita oivalluksia, joissa juuri näyttelijöiden yhteishenki pääsee parhaiten esille.
On eittämättä selvää, että Luc Besson on takuuvarma ohjaaja, jolta on odotettu paluuta. Skeptikkona tohdin jopa epäillä miehen taitojen ruostuneen, mutta onneksi ennakkoluuni todistettiin vääriksi. Besson maalaa mustavalkoista Pariisia ennennäkemättömän komealla visuaalisella pensselillä. Jos Mathieu Kassovitzin La Haine näytti Pariisin epätoivoisena kaupunkina, jossa mellakoidaan ja aiheutetaan yleistä kaaosta, niin kuvaa Besson kaiken aivan tosin. Pariisi on kaupunki, joka on toivoa täynnä, paikka josta jokainen voi löytää oman sijansa. Paikka jonne kuka tahansa milloin tahansa voi asettua elämään.
Elikkä ennakkoluuni olivat pyyhitty, mutta sitten muistin Bessonin tehneen tämän jälkeen lapsille suunnatun elokuvan. Näinpä luuloni heräsivät jälleen. En oikein jaksa uskoa, että mikään lapsille tai lapsenmielisille tehty elokuva voi vetää vertoja Angel-A:lle. Näillä näkymin Luc Bessonin seuraavaa mestariteosta saadaan odottaa ainakin seitsemän vuotta, josko hän olisi silloin jo lopettanut lapsenmieliset elokuvat ja siirtynyt tekemään elokuvia aikuisille. Näistä tulevaisuuden kaavioista huolimatta Angel-A on pienimuotoinen mestariteos, joka ei ole saanut ansaitsemaansa asemaa Holllywoodin popcorn-elokuvien himmentäessä sen mustavalkoiseksi.
