Joskus ollessani aivan pienokainen, ehkäpä noin yhden tai kahden vanha, äitini nauhoitti televisiosta tulleen animaation vhs-kasetille. Sitä tuli sitten pienenä paljon katsottua, vaikken tajunnutkaan japaninkielisestä puheesta, tai osannut lukea tekstejä. Ajan myötä kyseisen elokuvan sisältänyt kasetti jäi pölyyntymään johonkin nurkkaan. Vasta muutama vuosi sitten kuitenkin samainen elokuva julkaistiin Suomessa virallisesti, ja äitini tietysti osti sen. Elokuvaa on nyt tullut katsottua taas monta kertaa, eikä siihen kyllästy monellakaan katsontakerralla. Kyseinen elokuva on Hayako Miyazakin Naapurini Totoro.
Pienenä poikana tuli katseltua jos jonkinmoista piirrettyä, eniten varmaankin perinteisiä Disney-piirrettyjä. Onneksi Naapurini Totoroa oli mahdollisuus katsoa, sillä se on hieman erilainen lastenelokuva verrattuna moniin muihin. Tarina kahden pienen tytön ja heidän isänsä elelystä maalla sijaitsevassa ränsistyneessä talossa, johon he juuri muuttivat, ja tyttöjen kohtaamiset mysteerisen Totoro-nimisen olennon kanssa, on sopivan simppeli lapsellekin. Aikuiselle elokuvasta irtoaa varmasti paljon enemmän, sillä teemoihin kuuluu myös tyttöjen huoli sairastavasta äidistään, joka makaa sairaalassa toipumassa. Katsojalle jätetään pohdinnanvaraa, onko Totoro oikeasti olemassa, vai ainoastaan tyttöjen mielikuvitusta, ikään kuin keino irtautua ikävästä äitiään kohtaan.
Elokuvan animaatiojälki on tarkkaa ja hienonnäköistä. Hahmojen eleet ja ilmeet ovat hauskoja, ja varsinkin Totoron, suuren karvaisen olennon, reaktiot ja ilmeilyt naurattavat sydämen pohjasta. Totoro onkin salamyhkäisessä hellyttävyydessään elokuvan paras hahmo. Sisarukset Mei ja Satsuki ovat luonnollisen oloisia ja sympaattisia, vaikkakin heidän hahmoilleen on kirjoitettu ehkäpä hieman liikaa kikatusta ja huutamista. Tyttöjen isä ja naapurin vanha mummo ovat vähäisestä ruutuajastaan huolimatta mukavan lämpimiä hahmoja, ja kun tytöt kertovat heille tavanneensa Totoron, eivät he sano sitä hölynpölyksi, vaan uskovat asiaan itsekin vilpittömästi.
Totoro on siis todella hyvä elokuva, sillä siitä voi nauttia täysin rinnoin sekä lapsi, että aikuinen. Tarina on väkivallaton, eikä elokuvassa ole kuolemaa, taikka pahaa vastustajaa, jota vastaan tyttöjen täytyisi lopussa taistella ollakseen onnellisia. Siitä suuri plussa. Ihmettelen tosin hieman, että pienenä hahmojen puheesta mitään tajuamattomana jaksoin tätä kerta toisensa jälkeen katsoa, sillä fantasiaosuuksia on yllättävän vähän, ja suurin osa on lapsuuden kuvausta maalaismiljöössä. Voittaa silti nykypäivän animaatiot, joissa pitää olla jatkuvaa melskausta kärsimättömien penskojen tyydyttämiseksi.
Ehkä tässä elokuvassa on jotain mystistä vetovoimaa, jonka ansiosta sen jaksaa pieni ja suurikin katsoa kerta toisensa jälkeen. Vaikka kokonaisuus ei ole aivan täydellinen, tekevät mieleenpainuvat kohtaukset tunteita vahvistavilla, suorastaan upeilla musiikeilla tästä vastustamattoman katselukokemuksen. Varauksetta tätä voi suositella kenelle tahansa, sillä kyseessä on yksi parhaista piirretyistä. Animaatio, josta ei voi olla pitämättä.
