“Voihan väpättävät viiksikarvat!”, tuhahtaa laivakollikin, kun kuulee mihin pulmatilanteeseen Zorba-kissa on itsensä saattanut: kissaparka on lupautunut kasvattamaan traagisesti menehtyneen lokin jälkeläisen aikuiseksi taivaanliitäjäksi. Ei mikään iisi homma… paitsi lapsille suunnatuissa italoanimaatioissa.
Enzo D’Alón ohjaama Lucky ja Zorba on valmistunut vajaa kymmenisen vuotta sitten ja näyttää edelleen hellyttävän kauniilta. Omaapa filmi tarvittavan hitusen omaperäisyyttäkin, jotta klassisen satutarinan variaatioon perustuva lastenseikkailu ei käy tylsäksi. Lisäksi tarina ansaitsee peukunnoston siitä, ettei se hae hyvää fiilistään ja naurukohtia Disney-tyyliin eli pikkuhärskeillä läpillä, joille lapsi nauraa vain vanhempaa väkeä matkiakseen.
Kuten sanottua, elokuvan asetelma on hyvinkin klassinen: ilkeät pulskat rotat edustavat pahaa ja omistajilleen aina yhtä iloisesti naukuvat kisut ovat niitä hyviksiä. Mukaan soluttautuva söpö pikkulokki Lucky laskettaneen kissojen puolelle, sillä leffan omin sanoin “lokeista niitä parhaita kissanpentuja kasvaa”. Pientä romanssiakin viritellään Bubulina-neidin ja Zorban välille ja Jojo-kissa edustaa nuoruuden kapinallisuutta oivasti, mutta päähuomion vie mahtavasti vauvaäänellä rääkyvä Lucky.
Lucky ja Zorba on animaatioviihdettä hyvillä ääninäyttelijöillä ja toimivilla musikaalipätkillä – ja vieläpä Euroopasta! Kun hyvää mieltä tuottava pätkä vielä päättyy kissojen ja rottien vähintäänkin hölmönhauskaan sotilasoperaatioon, ei huonoja pojoja kyllä kehtaa antaa. Siispä respektit röyhtäilevälle lokkitenavalle ja sankarikatille.
