Ollaan Natsi-Saksassa. [I]Sturmhauptführer[/I] Gerd Wiesler (Ulrich Mühe) on fanaattisesti puolueelle omistautunut Gestapon virkailija. Valtio tietää että taiteilijat ovat erittäin riskialtis ryhmittymä. Yksi heistä, näytelmäkirjailija Georg Dreymann (Sebastian Koch) laitetaan siis tiukkaan tarkkailuun ja Wiesler johtaa sitä. Tämä ankaraa ammattietiikkaa noudattava, pikkutarkka ja työmoraaliltaan moitteeton virkamies ottaa kylläkin työnsä liiankin vakavasti. Omien ihanteiden ja vallitsevan todellisuuden ristiriita johtaa erittäin vaaralliseen peliin. Tai noin siinä voisi käydä, mutta Geheime Staatspolizein sijasta Wiesler on Stasin kapteeni ja aikaa on kulunut em. kaudesta viisi vuosikymmentä, mutta tietyt asiat eivät koskaan muutu. Ei sortojärjestelmä eikä sen hyväksi raatava tylsä, yksinäinen ja järkkymätön virkailija. Järjestelmän tehokkuuden uhrilampaana on kyvykäs näyttelijä Christa-Maria Sieland (Martina Gedeck). Iso poliittinen kenttä mikä antaa käskyt saa kasvot ministeri Hempfiltä (Thomas Thieme).
Saksan Demokraattinen Tasavalta (DDR) ei ollut kovinkaan demokraattinen eikä tasavaltainen ja siellä ajettiin Trabantilla, mutta kyttäys oli erinomaisessa hallinnassa. Florian Henckel von Donnersmarckin ohjaama ja kirjoittama kuvaus Itä-Saksan sisäisestä vakoilukoneistosta ei ole kaunis eikä lempeä aiheeltaan eikä tapahtumiltaan ja siinä on vain yksi kohtaus joka ehkä aikaansaa naurahduksen, mutta se ei olekaan komedia, vaan ankea draama. Se kertoo yhdestä, anonyymistä miehestä, HGW XX/7:stä.
Sebastian Koch on erinomainen näytelmäkirjailijana joka elää aktiivisesti ja jonka on aika vaikea tasapainotella uran ja poliittisen ilmapiirin välillä. Martina Gedeck on mielenkiintoinen uhri järjestelmälle, sillä kauniilla ja karismaattisella naisella on paha tapa hankkia ihailijoita korkeilta paikoilta. Sellaisia ihailijoita joilla on valtaa käskeä tekemään juuri kuten hienovaraisesti ehdotetaan tai muuten…
Ilman Ulrich Mühen hienovaraista, kivikasvoista suoritusta olisi Gerd Wiesler pelkkä tylsä kyylä. Mühen suoritus näyttää ehdottomasti tämän virkamiehen spartalaisen elämän yksinäisyyden ja tyhjyyden. Hänen ilottoman elämänsä ainoa sisältö on vakoilla muita ja lisäksi hän on puhdas motiiveiltaan. Hän tekee työnsä korkeaa ammattitaitoa noudattaen eikä käytä asemaansa väärin. Valitettavasti idealisti joutuu konfliktiin vallitsevan todellisuuden kanssa missä on korruptiota, terroria ja petollisuutta. Varsinaisen draaman loputtua pääsee katsoja näkemään miksi hän on muuttunut Saksojen yhdistyttyä ja vastaus on ei miksikään. Ryhti on suora, joskin iän köyristämä ja askel päättäväinen huomattavasti vähäpätöisemmässä tehtävässä. Lyhyesti sanoen Ulrich Mühe on loistava nimettömänä, kivikasvoisena virkailijana.
Ankara, tyly draama sortojärjestelmän virkailijasta joka on lisäksi idealisti. Perustuu käytännössä kokonaan mitättömään päähenkilöönsä ja se on hyvä.
