Kun Walter (Norton) tapaa ensimmäistä kertaa Kittyn (Watts) 20-luvun Lontoossa hän ei saa katsettaan irti naisesta. Eipä aikaakaan kun tämä lääketieteen tohtori on jo kosimassa nuorta kaunista neitoa ja viemässä tätä mukanaan Kiinaan. Kitty empii hetken, sillä hän ei ole ehtinyt tutustua mieheen ollenkaan, mutta Shanghain eksotiikka ja halu päästä kauas äidistä vie voiton.
Paikan päällä Kitty huomaa nopeasti kuinka tylsää kotirouvana oleminen voi olla ilman ystäviä tai omia harrastuksia. Eihän miesparalla ole edes pianoa! Nuori, tylsistynyt rouva tutustuu kuitenkin uusiin ihmisiin, yhden tuttavuuden takia asia johtaa toiseen ja kohta Kitty ja Walter ovat matkalla kohti koleran runtelemaa Kiinan maaseutua. Siellä käytännössä mykkäkoulua toisilleen pitävä ja ahdistunut nuoripari joutuu kohtaamaan sairauden täyttämän kylän lisäksi toisensa, halusivat tai eivät.
Käsitteenä laatudraama saattaa kuulostaa kuluneelta, mutta otan siitä huolimatta riskin ja laitan Kirjavan hunnun kyseiseen kategoriaan. Kiinan vuoristomaisemat antavat kuvankauniit kehykset elokuvalle ja Alexandre Desplatin musiikki pitää tunnelman kasassa. Elokuva henkii vanhojen aikojen tunnelmaa ja maisemien lisäksi kuvaaja Stuart Dryburgh on tehnyt valomiehen kanssa loistavaa yhteistyötä. Elokuvasta löytyy tukuittain pysähdyttävän kohtauksia. Etenkin Watts on näyttää sykähdyttävältä. Kirjava huntu ei ole mitenkään yltiörealistinen mutta ei kuitenkaan anna liian ruusuista kuvaa siitä, miltä elämä Kiinan maaseudulla on näyttänyt.
Walter on sulkeutunut ja käytännöllinen mies, joka muistuttaa suullisessa ilmaisussaan jopa suomalaista perusjäyhää tyyppiä. Norton tekee roolin hyvin. Watts saa näyttää isompia tunteita turhautuneena vaimona. Elokuvan alussa hän on kevyt ja elämää täynnä oleva, itsetietoinen nuori nainen, joka kokee muutoksen jo avioliiton alkuvaiheessa huomatessaan, ettei olekaan enää huomion keskipisteenä. Watts on yksi parhaita 2000-luvun naisnäyttelijöitä ja se näkyy tässäkin elokuvassa. Hänessä on myös samaa Hollywoodin kulta-aikojen glamouria kuin Greta Garbossa, joka esitti saman roolin 1934 vuoden versiossa samasta tarinasta. Vaikka 20-luvun elämänmeno saattaa tuntua vieraalta, tässä tarinassa pääparin tunteisiin pystyy samaistumaan ja heidän kohtalonsa tuntuvat kumman tutulta.
Kirjava huntu on erittäin tasokas ja viihdyttävä niin sanottu vanhan ajan draamaelokuva. Ohjaaja John Curran luottaa kiinnostavaan tarinaan, ja tarina tempaakin mukaansa, eikä ole väliä kumman hahmon puolelle asettuu. Elokuva eroaa positiivisesti kaikenlaisten tusinatuotteiden seasta. Se antaa nykypäivän kertakäyttökulttuuriin ja “kaikki-mulle-heti-nyt” ihmisellä tuoretta ajattelemisen aihetta.
