(Spoilerivaroitus)
Keski-Maan pitkän ja sotaisen historiaa hallitsi Melkorin tuhouduttua Sauronin Mahtisormukset ja niiden aikaansaama juonittelu. Viimeisen Liiton myötä tuhoutui paitsi Toisen Ajan suurimmat sankarit Elendil (Peter McKenzie) ja Gil-Galad (Mark Ferguson), myös itse Sauron ja tämän Mahtisormus siirtyi Elendilin pojan, Isildurin (Harry Sinclair), haltuun ja tämä myös menehtyi sen tahdosta ja Sormus hukkui kadoksiin. Aika kului, asia unohtui ja Sormuksen varastaneen Klonkun (Andy Serkis) myötä Sormus siirtyi Bilbo Reppulin (Ian Holm) haltuun. Gandalf Harmaa (Sir Ian McKellen) tiesi Sormuksesta, mutta ei sen merkitystä kokonaan ja ainutlaatuisena tekona Bilbo testamenttasi Sormuksen adoptoimalleen serkkupojalle, Frodolle (Elijah Wood). Siitä eteenpäin Sauron lähettää suurimmat orjansa Sormusta hakemaan, Gandalfin ystävä ja liittolainen Saruman (Christopher Lee) osoittaa omat, itsekkäät halunsa Sormukseen liittyen ja koko tuon ajan Frodo pakenee kohti Rivendelliä mukanaa paitsi uskollinen palvelija Sam Gamgi (Sean Astin) ja nuoremmat hobitit Merri Rankkibuk (Dominic Monaghan) ja Pippin Tuk (Billy Boyd). Synkeä ihmismies Konkari (Viggo Mortensen) pelastaa hobitit useammasta kuin yhdestä pulasta ja Rivendellissä viisaan Elrondin (Hugo Weaving) neuvosta Sormus päätetään tuhota. Frodo itse ottaa tehtäväkseen kantaa Sormus tuhottavaksi ja mukaan lähtevät myös kaikki hobitit, Gandalf, Konkari oikeaa nimeään, Aragornia käyttäen, Gondorin käskynhaltijan poika Boromir (Sean Bean), Gimli (John Rhys-Davies) kääpiöiden edustajana ja Legolas (Orlando Bloom) haltioiden edustajana. Matka vie erämaan lävitse Moriaan, missä pelottava balrog vie paitsi Gandalfin mukanaan myös pakottaa Aragornin ottamaan johtajuus. Lorienin Galadrielin (Cate Blanchett) avun jälkeen matka etenee jokea pitkin, joskin Sarumanin pelottavat uruk-hai-soturit pakottavat Saattueen hajoamaan. Frodo ja Sam lähtevät kohti Mordoria yksin. Merri ja Pippin joutuvat urukien vangeiksi näiden noudattaessa ohjeitaan ja Aragornin johdolla Legolas ja Gimli lähtevät takaa-ajamaan urukeja. Boromir menehtyy vammoihinsa, mutta hetken heikkoudesta huolimatta säilyttää kunniansa ja ylpeytensä.
J.R.R Tolkienin mammuttitrilogia oli yritetty filmatisoida aiemminkin, mutta vasta Peter Jackson sai sen realisoitua valmiiksi elokuvaksi. Budjetti oli suunnaton, näyttelijäkaarti täynnä vakuuttavaa karismaa Wanhoilta Hywiltä Ajoilta, sukupolvensa parhaimmistoa ja vielä vähemmän kokenutta kaartia. Lopputulos on paitsi pitkä, myös erinomaisen hyvä ja Jacksonin johtama käsikirjoitustiimi on kuitenkin uskaltanut jättää pois tarpeettoman oloisia kohtauksia, mikä tekee kerronnasta kiivaamman. Toimeliaissa kohtauksissa on erinomaisen tiivis tunnelma ja draamassakaan ei ole mitään vikaa, vaikka elokuva yli kolmen tunnin mittaan pääseekin.
Elijah Wood varsinaisena Sormuksen kantajana jää varsin näkymättömäksi hahmoksi, vaikka hänelle on sälytetty kaikista suurin taakka kannettavaksi. Sean Astin tämän uskollisena ja maanläheisenä palvelijana ei ole ehkä kaikista älykkäin tai viisain, mutta rohkeutta häneltä löytyy enemmän kuin tarpeeksi. Billy Boyd ja Dominic Monaghan ovat ehkä koomisina piristeinä, mutta joutuvat hekin kokemaan kovia ja oppimaan kovia oppitunteja. Viggo Mortensen kaikista jaloimpana ihmisenä mitä Keski-Maasta löytyy ei ole kovinkaan karismaattinen, sillä koko elämänsä on Aragorn piileskellyt salanimien ja karkeiden vaatteiden suojissa. Sean Bean jää harmillisen ohueksi, mutta silti ylpeä ja vahva Boromir on kiistattomaksi avuksi, vaikka Sormus löytääkin hänestä sen heikoimman lenkin.
Sir Ian McKellen on lämminhenkinen viisaana ja salaperäisenä Gandalfina, joka pelaa suuren mittakaavan peliä, mutta tietää panosten suunnattomat suuruudet ja myös ei epäröi käyttää karkeita sanoja tarpeen vaatiessa ja myös iskee tarpeen vaatiessa lujaa. Hugo Weaving tuo rooliinsa Elrondina hienoista maailmaan kyllääntyneisyyttä ja ankaruutta. Hän ei salli tyttärensä, Arwenin (Liv Tyler) ottaa miehekseen pelkkää ihmiskulkuria huolimatta siitä kuinka jaloa sukua tämä on ja tämän hän tekee selväksi, mutta ei silti kiellä apuaan tai neuvoja. Liv Tyler on erittäin kaunis, mutta jää etäiseksi, myyttiseksi hahmoksi. Saman tekee vielä enemmässä määrässä Cate Blanchett Galadrielin roolissa, mutta koko Keski-Maan mahtavimman haltiaruhtinaan voi odottaa olevan inhimillisen ymmärryskyvyn ulottumattomissa.
John Rhys-Davies Gimlinä on ajoittain koominen kiivaudessaan ja tekee mainiota yhteistyötä Orlando Bloomin kanssa, joka jää motiiveiltaan epäselväksi, mutta jonka rohkeus ja uskollisuus ei ole kyseenalaistettavissa. Hyvää yhteistyötä veteraanilta ja tulokkaalta.
Kaikkien karismaattisten pahojen erikoismies, Christopher Lee käyttää monipuolista karismaansa Sarumanin roolissa enemmän kuin hyvin. Hänelläkin on lyhyen aikaa epäillyksensä ja hän osaa suostutella tehokkaasti, mutta ilmiselvästi hän nauttii työnsä jälkien katselemisesta ja pelosta mitä hän saa aikaan. Suoritus huokuu pahantahtoisuutta, mutta myös epätoivoista pelkoa suunnattoman uhkapelin vuoksi. Maorikolossi Laurence Makoare on pääasiassa pelottavan uruk-kolossin fyysisessä murina- ja mäiskimisroolissa, mutta rankasta meikistä huolimatta tekee rankkaa työtä epäinhimillisenä hirviönä jonka kipukynnys on puisen aidanseipään ja sarvikuonon välimaastossa.
Kokonaisuus jää pahasti kesken, mutta Sormuksen Ritarit antaa vahvan alun trilogialle eikä siinä Howard Shoren erinomainen musiikkikaan ole haitaksi. Kaikki tekninen kikkailu toimii kerronnan hyväksi ja kokonaisuus on niin hyvä mestariteos että ei keksi katsoja parannettavaa.
