Ei näin. Voi tätä tuskaa. Voi itku, mitä tuhlausta. Mehiläisen elokuvan, joka ei suinkaan sijoitu Mehiläisen sairaalaan, voi kiteyttää noihin kolmeen lauseeseen. On lähes käsittämätöntä, kuinka Dreamworks voi tarjota tällaista ”viihdettä” lapsille.
Ensinnäkin, ehkä allekirjoittaneelta jäi lapsenmieli teatteriin lähtiessä kotiin. Silti lapsuusajan Maija Mehiläistä tuli ikävä tätä tuubaa katsoessa. Päällisin puolin Mehiläisen elokuvassa ei ole mitään vikaa. 3D on sujuvaa, lentokohtauksissa jopa karkkisen kaunista. Hahmot tosin ovat niitä tutunoloisia pallopäitä, joita olemme nähneet jo Pixarin Toy Storystä alkaen, mutta väliäkö sillä. Animaatioelokuvan historiasta voisi nostaa esiin tukuttain esimerkkejä siitä, kuinka hyvään leffaan riittää vähempikin hohdokkuus – jos elokuvassa muuten on sisältöä ja vielä oikealla tavalla jäsenneltynä. Sisältö on kuitenkin Mehiläisen elokuvan isoin ongelma. Kummaa, kun yhtenä sen kirjoittajista on kuitenkin ollut sentään koomikko Jerry Seinfeld!
Mehiläisen elokuva on a) hyvin amerikkalainen tekele kaikkine larry kingeineen ja arvoineen, sekä b) täydellisen kaukana luonnontieteistä. Kaiken huipuksi c) leffa kierrättää vanhoja vitsejä niin kovilla kierroksilla, että katsojaa ihan yököttää. Hauskimmat läpät heittää eräs hyttynen (Rock/Rasila), ja hänenkin suuhunsa on kirjoitettu vain perinteistä puujalkahuumoria.
Mutta palataanpa kohtaan a) eli amerikkalaisuuteen. Elokuva vilisee amerikkalaisille tuttuja kasvoja ja läheisiä teemoja. Tarinan mehiläiset ovat sen nuoresta päähenkilöstä, Barry Bensonista (Seinfeld/Reinikainen), alkaen materialisteja. Perusperheellä on oltava uima-allas, muodikkaat raitapaidat, useampi auto, kaikki hyödykkeet. Pörriäiset elävät vain hunajasta ja hunajalle. Hunaja liittyy myös elokuvan juonentapaiseen. Barry nimittäin huomaa ihmisten varastavan mehiläisten herkut. Niinpä hän panee tuulemaan ja alkaa vaatia mehiläisten oikeuksia.
Mehiläisen elokuva alkaa kuin kasvutarina. Sitten se jatkuu yhteen suuntaan onnettoman kuivana raastupadraamana, toiseen järjettömän epäsuhtana rakkausstoorina, kolmanteen köykäisenä tiimihengen lietsojana jne. Sekasotkun keskellä puhutaan jopa luonnonsuojelusta, mutta sen takia ei mistään ”hyvästä” kukaan luovu. Koko rainan mänttiys tiivistyy siinä, ettei mehiläisten tai hunajantuottajien todellisuudesta ole käsikirjoituksessa kuin olemattomat rippeet. Kaikki tarinan ainekset hämmennetty niin käsittämättömän kaameaksi mömmöksi, että huh. Tekijöillä on ollut yritystä, mutta silmin nähden ihan liikaa. B-muuvi, mikä B-muuvi.
