Citizen Kanen jälkeen Orson Wellesiltä odotettiin lisää suuria teoksia. Mahtavat Ambersonit olisi ehkä sellainen ollutkin, ellei studio olisi päättänyt muunnella leffaa kovalla händyllä. Alkuperäistä versiota näkemättä on paha sanoa, kuinka paljon Ambersonit menettivät mahtavuudestaan, mutta ei silputtukaan versio kovin heikko ole.
Tarina alkaa maestro Orson Wellesin leppoisalla opastuksella vuodesta 1873, jolloin elämä oli niin verkkaista, että raitiovaunutkin odottivat matkustajia sen aikaa, kun he pukeutuivat, puhuivat palvelijoilleen ja hoitivat muut askareensa. Tätä mennyttä maailmaa hallitsivat osaltaan rikkaat Ambersonit, joiden juhlat olivat kaikkialla tunnetut ja piloille hemmotellulle jälkikasvulle toivottiin kunnon näpätystä nenälle. Pian Ambersonien silkkiin ja samettiin kiedottuun maailmaan puksutti hevoseton kärry, jolta väki ei odottanut paljon. Maailma kuitenkin muuttuu. Arvaahan sen, kuinka siinä lopulta käy, kun jähmettyy paikoilleen.
Orson Wellesin oma versio elokuvasta olisi ehkä tuonut lisää syvyyttä hahmoihin ja avartanut sukulaisuussuhteita, jotka voivat nyt jäädä ainakin ensimmäisellä katselukerralla hieman hämäriksi. Toinen muutosta kaipaava seikka, mitä eivät kaikki varmaankaan allekirjoita, on mustavalkoisuus. Elokuvan lavasteet ja puvut eivät pääse oikeuksiinsa, vaikka mustavalkoisuus tietenkin luo tiettyä tunnelmaa. Jos Welles olisi kuvauttanut leffansa väreissä, joka oli mahdollista jo 30-luvun lopulla, sitä ei ehkä olisi revitty brutaalisti palasiksi. Elokuvasta on olemassa myös jälkiväritetty versio, mikä ei tietenkään ole sama asia.
