Kaikki nykyään tuntevat elokuvamenestyksensä ansiosta Marvelin Iron Manin. Ehei, tässä tapauksessa ei kuitenkaan ole kyse samaisesta sankarista. Tetsuo: Ironman on pienellä budjetilla tehty japanilainen underground-teos, josta on minkäänlainen siloisuus kaukana. Elokuva käynnistyy kohtauksella, jossa mies leikkaa reitensä auki ja tunkee sinne metalliputken. Kaupungille horjuttuaan hän joutuu auton yliajamaksi. Hänen ylitsensä ajanut mies alkaa pian huomata itsestään kasvavan metalliosia. Tästä käynnistyy valehtelematta yksi erikoisimmista ja sairaimmista elokuvista, mitä on tullut katsottua.
Kuinka voisi aloittaa kuvailun elokuvasta, jossa porapenöörin kanssa heiluva metallimutantiksi muuttuva mies käy fyysistä ja henkistä taistoa itseään, ympäristöään, sekä häntä manipuloivaan yliajamaansa mieheen? Kamerankäyttöä ja leikkauksia ei voi kuvailla muulla sanalla kuin käsittämätön. Iskevät leikkaukset erikoisten sommittelujen ohella eivät vain viesti ohjaajan ehdottoman taidokkaasta tyylitajusta, mutta myös saavat aikaiseksi todella päällekäyvän ja paikoin todella pelottavan painajaismaisen tunnelman. Tällaista jälkeä ei joka mattimeikäläinen kykene luomaan. Äänimaailma tukee rosoisen mustavalkoista kuvaa täydellisesti. Kalkattava musiikki korostaa metallista maailmaa, ja ääniraita puskee suoraan iholle. Maskeeraukselle ei voi myöskään olla antamatta propseja, sen verran huikeaa se on.
Tetsuo on taiteellisesti uskomaton, mutta silti monessa kohtaa epämiellyttävää katseltavaa. Kuvottavat kohtaukset pistävät puremaan hampaat yhteen. Vain pikkuisen yli tunnin mittaisesta kestosta huolimatta elokuvassa aistii välillä paikallaan junnaamista. Juonen seuraaminen on hieman hankalaa aluksi, mutta loppujen lopuksi se paljastuu suht simppeliksi. Dialogille ei ole tässä mielisairaassa teoksessa paljonkaan tilaa. Silloin kun sitä on, se paljastuu aika kornin kuuloiseksi. Puheen sijaan näyttelijät viestivät uskomattoman käsin kosketeltavasti eleillään ja äänillään.
Audiovisuaalisesti huikea elokuva pistää haukkomaan henkeään varsinkin hyperaktiivisella stopmotion-animaatiolla ryyditetyssä loppumittelössä, mutta paikoittain taas sortuu ylilyönteihin sisältämällä liian kaoottista kikkailua. Välillä se on erittäin intensiivistä katsottavaa, välillä turhauttavan sekavaa. Tämän katsomiseen vaatii todellakin tietynlaista mielentilaa. Tetsuosta voi ehkä hakemalla löytää jotakin sanomaa teknologian valtaamassa yhteiskunnassa vallitsevista peloista ihmisen ja koneen yhtymisestä. Näiden kysymysten sijaan mielessä pyörii elokuvan jälkeen kuitenkin ihan muita mietteitä. Kuka sekopää tällaista elokuvaa tekee? Kuka sekopää tällaista elokuvaa katsoo? Mitä hemmettiä sitä tuli juuri nähtyä?
