Ennen Toista Maailmansotaa Captain Invincible (Alan Arkin) teki monia patrioottisille supersankareille tyypillisiä asioita. Hän kellisti kieltolain aikana gangstereita ja sodan aikana teki selvää natseista, mutta sodan jälkeen häntä syytettiin kommunistiyhteyksistä viittansa värin takia ja myös upseerina esittäytäytymisestä ja luvattomasta lentämisestä. Sellainen saa miehen kiukkuiseksi ja hän katosi. Vuosikymmeniä myöhemmin joku varastaa hypnosäteen Yhdysvaltojen hallitukselta ja presidentti (Michael Pate) toteaa että he tarvitsevat sankaria. Juonen takana on kaikkien ikiaikainen arkkivihollinen Evil Midnight (Christopher Lee) ja näiden on pakko kohdata. Australialaispoliisi Patty Patrie (Kate Fitzpatrick) löytää juopoksi ruvenneen ex-supersankarin ja saa tämän rupeamaan taas sankarityöhön, joskin Midnightilla on omia suunnitelmiaan.
The Return of Captain Invincible on sen verran ihmeellinen kokonaisuus jo genrensä suhteen että sen elementit pitää selittää. Australia on maa missä juodaan kaljaa ja on hassuja eläimiä. Supersankarielokuva on miehistä fantasiaa. Parodia taas repii huumoria viiteryhmästään hyödyntäen sen sääntöjä. Musikaalissa taas tarinaa rytmitetään musiikkiesityksillä. Kyseessä on australialainen supersankariparodiamusikaali.
Alan Arkin nimihenkilönä on todellakin vanhan kehäraakin näköinen ja lauluhommansa hoitaa toimivasti ja siinä ei hyvät laulut haittaa yhtään. Kate Fitzpatrick on yhtä toimiva molemmissa osuuksissaan ja Michael Pate ei paljoa ehdi vaikuttaa presidenttinä, mutta aloittaa laulut räväkällä bullshit-riimittelyllä.
Christopher Lee on omassa elementissään Evil Midnightina, joka on erittäin paha ja ikivanha arkkivihollinen jolla on paitsi korppikotka, myös pienoismalli suunnitelmansa ihailuun, omituisesti puhuva hovimestari (Chris Haywood) ja koko joukko kätyreitä ja sutturoita. Ja tietysti kuolemanloukkuja ja hän turvautuu myös täysin varusteltuun baarikaappiin ja erinomaisen hauskaan juomisen ylistyslauluun missä kymmenet drinkit ja viinat jyräävät ja kaunis baritoniääni hoitaa viimeisen laulun komekais hupikruunuksi. The karismajärkäle hoitaa roolinsa äärimmäisellä hauskuudella luoden kokonaisuudesta loistavan parodian ja vielä voittonsa hetkellä Midnight hieroo suolaa haavoihin antaen viinan sijasta sytytysnestettä ja siinä auttavat käsittämättömän hauskat repliikit.
Kokonaisuus on omituisen lähtökohdan tietoisesti kompasteleva tulkinta jonka tekemisessä on varmasti kaikilla ollut hauskaa ja kun the roisto kehottaa juomaan koska se tekee onnelliseksi tekee erittäin suuresti mieli nauttia enemmän kuin hieman. Päihtymystila on erittäin suositeltava elokuvanautinnon maksimoimiseksi, sillä mitään vakavaa ei tästä elokuvasta voi löytää ellei halua nolata itseään.
