Auttamatonta vanhan toistoa, kuitenkin kohtalaisen viihdyttävästi.

7.8.2011 22:10

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:Return of the Fly
Valmistusvuosi:1959
Pituus:80 min

David Cronenbergin Kärpänen (1986) on jäänyt sci-fikauhuelokuvien historiaan karmivan visvaisten muodonmuutostensa ansiosta. Ei pidä kuitenkaan unohtaa myöskään mainiota 50-luvulta peräisin olevaa Kurt Neumannin ohjaamaa alkuperäisteosta, joka onnistuu luomaan yhtä lailla kiehtovan tunnelman, vaikkei ole Cronenbergin vision kanssa täysin samanlainen. Yhteistä näille elokuville on lisäksi se, että kummankin jatko-osassa turmiollisten materiasiirtimien kehitystyötä jatkaa kärpäseksi muuttuneen tiedemiehen poika. Elokuvan nimen ollessa Kärpäsen paluu, ei ole hankala arvata kuinka siinä lopulta tulee käymään…

Andre Delambren aikuiseksi varttunut poika Philippe (Brett Halsey) tahtoo jatkaa isänsä kesken jäänyttä työtä setänsä Francoisin (Vincent Price) sinnikkäistä varoitteluista huolimatta. Hän saa yllättävänkin nopeasti rakennettua uudestaan rikotut teleportaatiohärvelit, vaikka niiden piirustuksetkin tuhottiin. Aluksi kaikki menee suunnitelmien mukaan, mutta kun hänen työtoverissaan paljastuu epäilyttäviä piirteitä, alkaa Philippen isälle tapahtunut painajainen hiljalleen toistua.

Myönnetään, että onhan tämä auttamatonta vanhan toistoa, kuitenkin kohtalaisen viihdyttävästi. Vincent Price näyttelee jälleen katsojaa ilahduttavasti. Miehen näyttelytyyli on tietyllä tavalla hieman teatraalinen, mutta hänen äänessään ja eleissään on jotain, mikä tekee hänen näyttelynsä katselemisesta todella miellyttävää. Huonoina puolina sanottakoon, että budjetin huomaa selkeästi laskeneen edellisestä osasta. Kärpäsen värillisyydestä on siirrytty takaisinpäin mustavalkokuvaan, teleportaatiokohtaukset on tehty reippaasti huonommin melkein pelkillä simppeleillä leikkauksilla, eikä itse kärpäsmutantin lopullinen paljastuminenkaan ole kovin riipaiseva hetki. Välillä kuitenkin onnistutaan luomaan pientä jännitysmomenttia, vaikkei se ylisuuressa kumisessa kärpäsmaskissa heiluva ilmestys kovin karmaiseva lopulta olekaan.

Edellisosan synkempiinkin ratkaisuihin verrattuna Kärpäsen paluun loppu tuntuu turhan sovittelevalta (joskin ajankuvalle tyypillinen), mutta onnistui tämä loppujen lopuksi olemaan ainakin odotuksiini nähden ihan katsottava jatko-osa.

Arvosteltu: 07.08.2011

Lisää luettavaa