Ensimmäiset kymmenen minuuttia elokuvasta Paris toimivat esitellessä alati kiusallisemmaksi käyvää tilannetta, johon Chad Allenin esittämä nuori kyttä joutuu. Vanhemman virkaveljen (James Russo) määräämä tehtävä aloittaa monivaiheiseksi ja jännittäväksi tarkoitetun matkan ihmiskaupan syövereihin, jonka aikana korkeintaan katsojan mielenterveys on vaarassa.
Tarinankerronta tehdään tuiki tutuilla jauhoilla. Taustoiltaan eroava nuoripari, epätoivoinen romanssi siinä sivussa, uhkaussoitot, juokseminen… Hoh-hoijaa. Ling Bain ja Allenin tavattua toisensa tarina menettää nopeasti kaiken teoreettisenkin mielekkyytensä ja sähkönsä. Välillä jotain uhataan tai hermostuttaa, ilman mitään seurauksia.
Kyseessä on yksiselitteisesti aivan B-rapun jätesäkki, johon kompastumista tulisi välttää kaikin keinoin. Siinä vaiheessa kun aloin huomata, ettei pätkällä olisi tulevaisuutta edes omaan puoliväliinsä asti, aloin psyykkaamaan itseäni löytääkseni edes jotain positiivista sanottavaa. Siinä oli työtä. Olen aina pitänyt road-movie-tyyppisestä kerronnasta, vaan ei siitäkään aina voi plussaa antaa.
Jo pelkkä kuvanlaatu kertoo mikroskooppisesta budjetista. Aluksi kotivideomainen tai 4D-dokumenttimainen tahallinen kömpelöys huvittaa, mutta siihen kyllä kyllästyy kun juttua yritetään syöttää vakavana elokuvana. Näyttelijätkään eivät varmasti ole kalliita olleet. James Russo on heistä ehkä tunnetuin ja vetää vähäeleisen roolinsa riittävällä tasolla. Eivät Allen tai Bai hekään toivottomia ole, mutta kyllä kai nyt hienoinkin siemen kuolee asfaltille joutuessaan.
Pariisi-unelma ja ihmiskauppa jäävät erittäin haaleiksi kaiuiksi kaiken kökköyden keskellä. Loppuratkaisukin on luonnollisesti aivan asiaankuulumaton ja tasapainoton, joskin viimeistä sohaisua huomaa alitajuisesti odottaneensa melkein alusta asti.
Älkää antako periksi vaan penkokaa vielä kerran vuokraamonne hylly, katsokaa jokin varma suosikkinne uudelleen tai siivotkaa ennemmin vaikka ullakkoa. Se kannattaa varmasti enemmän kuin tämän katsominen.
nimimerkki: Organismi
