Sonata Arcticakin on saanut vihdoin julkaistua oman live DVD:n. Reckoning night world tourin konsertti on taltioitu 5.2.2005 Shibuya AX -areenalta Tokiosta. DVD on julkaistu 24.5.2006, joten mikään hirveä kiire ei ole ollut. Kuten extroissa bändi toteaa, puoli vuotta oli väliä ennenkuin he tarttuivat kyseisiin nauhoihin ja alkoivat työstämään hommaa.
DVD on ihan peruslivetaltiointi, jossa ei turhia kikkailla tai kuvamanipuloinneilla leikitellä, hyvä niin. Bändin musan ystävä saa keskittyä olennaiseen eli livetyöskentelystä nauttimiseen ja biisien kuunteluun. Jos katsoo paljon musalättyjä niin loppujen lopuksi peruslivet ovat kaikista parhaimpia ja niillä on eniten annettavaa katsojalle.
Tuotannollisesta puolesta tulee pitkää miinusta vanhalle 4:3 kuvasuhteelle. Ehdottomasti olisi pitänyt olla laajakuvaformaattia kehissä, edes jossain muodossa. Saahan ne mustat palkit mukaan niin että homma pelittää vääristymättömänä myös vanhan mallin telkkareissa. Monikanavainen 5.1. ääni toimii ja on laadukasta. Stereoraitaa kuunneltaessa yleisön äänet on aika pinnassa, mutta nuo on ihan makuasioita.
Extroista… Reilu vartin mittainen dokumentti “The men of the north in the land of rising sun” on varsin kosteaa meininkiä. Kyseessä on suomalaisen miehen juopottelusta, hekottelusta, elvistelystä ja hölmöistä humalaisen ideoista koostuva pläjäys. Varmasti kaikissa jutuissa on joku sisäpiirin ymmärtämä huumoritausta mukana, mutta homma ei välttämättä ole niin hauskaa kotisohvalla selvinpäin lötköttelevän katsojan näkökulmasta. Näitä kun on jo jonkun nähnyt eri bändeiltä niin ei jaksa enää valitettavasti oikein innostaa. Tirkistelyn nimissä väkinäinen kertakatsominen riittää ja yhtään sekuntia enempää tuota touhua ei kestäisi.
Mukana on myös koko shown mittainen suomenkielinen kommenttiraita, jossa bändi katselee DVD:n läpi ja heittää omaa kommenttiaan pilke silmäkulmassa. Miehet ei oikein itsekkään ole ihan selvillä mitä kommenttiraidassa pitäisi yleensä olla tyyliin “Onko kukaan kattonut musa dvd:tä jossa on kommenttiraitoja. Mitä niissä yleensä on?…”
Keskustelu on mutkatonta, leppoisaa ja saattaa tarjota tosifaneile jotain tärppejäkin. Kuten bändi toteaa itsekkin niin pitää olla tosifani jos kommenttiraidan jaksaa kokonaan katsoa. Ehkä kommenttiraitaan olisi voinut laittaa vielä tekstityksen, kun sellainen kerta on tehty.
Kokonaisuutena DVD on keskitasoa musajulkaisuissa. Vaikka pidänkin bändin musiikista niin tuota tosiasiaa ei voi kieltää. Keikka on hieno, kuvaformaatti verottaa pointseja kuten myös hiukan mielikuvituksettomat ja pakolla väännetyt extrat.
Biisilista:
Predule For Reckoning
Misplaced
Blinded No More
Fullmoon
Victoria`s Secret
Broken
8th Commandment
Shamandalie
Kingdom For A Heart
Replica
My Land
Black Sheep
Sing a Silence
The End Of This Chapter
San Sebastian
Gravenimage
Don`t Say a Word
The Cage
Vodkaa/Hava Nagila
Outro ” Draw Me”