Pieni osa maailmasta pysähtyi John Miliuksen [movie]Conan – barbaari[/movie]n saadessa ensi-iltansa. Lyhyessä hetkessä markkinat alkoivat täyttyä toinen toistaan edellisen menestystä tavoittelevista lystikkäistä barbaariseikkailuista. Apajille hamusi myös Ralph Bakshi, joka sai samalla vihdoin tilaisuuden lyödä hynttyyt yhteen hyvän ystävänsä barbaaritaiteen Michelangelo Frank Frazettan kanssa, mukaan päätettiin vielä varmuuden vuoksi houkutella myös Marvelin miehet Gerry Conway ja Roy Thomas sen aidon oikean barbaaritunnelman vangitsemiseksi. Pienempänä lisävahvistuksena Bakshin tiimiin löysi tiensä myös nuori mies nimeltä Tom Tataranowicz, joka tähän aikaan tunnettiin Prätkähiirien sijaan vielä [tv]He-Man and the Masters of the Universe[/tv]n barbaariseikkailuista.
Mihinkä muualle Tulen ja jään maan tarina sijoittuisikaan kuin klassiseen myyttiseen barbaarimaailmaan, jossa ihmiset ratsastavat lentoliskoilla, kaikki naiset ovat aina kauniita ja ongelma jos toinenkin ratkeaa aina pötypuheen sijaan puhtaalla väkivallalla. Tässä pohjoisessa maailmassa tulen ja jään valtakunnat käyvät loputonta taisteluaan barbaariversumin herruudesta. Seikkailu lähtee liikkeelle jään herran äidin apinamaisten ali-ihmiskätyreiden kidnapattua tulen maan kuninkaan kuuman seksikkään tyttären poikansa morsiameksi. Kyseessä on toisin sanoen varsin tyypillinen nuorille miehille suunnattu eskapistinen pulp-juoni, jossa miehisen lihaksikkaat ja vähäpukeiset sankarit matkaavat muskulat rasvattuina pelastamaan neidon pulasta ja vetämään pahiksia kirveellä jakaukseen.
Varsin kliseisestä käsikirjoituksesta voisi ehkä herkkähipiäisempi alkaa karsimaan pisteitä, mutta pitää muistaa, että tässähän nimenomaan pyrittiin klassisen pulp-kirjallisuuden ja Conan-sarjakuvien meininkiin, joten tavallaan juonen kulahtaneisuutta voinee pitää jo pienenä ansionakin. Käsikirjoitustakin puisevamman puolelle onnistuu valjahtamaan vain ääninäyttelijöiden murahtelu ja raakkuminen, mutta positiivisena puolena dialogia kuitenkin on mukavan niukalti ja pääpaino on barbaaritoiminnan sekä hiljaisen tunnelmoinnin vuorottelussa – eihän oikeaoppisessa barbaarimaailmassa turhia kuulukaan runoilla!
Edellisessä olivatkin ainoat Tulen ja jään maassa itseäni harmittavat aspektit. Visuaalisesti kyseessä on helposti näyttävin kaikista Ralph Bakshin teoksista [movie]American Pop[/movie]in ohella. Tähän luonnollisena syynä on rotoskooppaustekniikan kehittymisen lisäksi barbaarimestari Frank Frazettan itsensä osallistuminen taiteen viilaamiseen ja näyttelijöiden ohjaukseen, puhumattakaan James Gurneyn ja Thomas Kinkaden uskomattoman näyttävistä taustamaalauksista. Tätä näköhermo-orgasmia katsoessa melkein unohtaakin helposti, että kyseessä on nykyrahassa vaatimattomimmalla budjetilla tuotettu Bakshi-leffa sitten [movie]Fritz – kova kolli[/movie]n ja [movie]Heavy Traffic[/movie]in. Kun nyt vielä muistetaan miten antaumuksella Bakshi on tähänkin asti joutunut penniä venyttämään, voinee viimeiseen asti hiottua Tulen ja jään maata pitää melkoisena työvoittona millä tahansa mittapuulla.
Ei siitä kuulkaas mihinkään pääse, että Tulen ja jään maa on pohjimmiltaan äärimmäisen simppeli ja helposti nautittavissa oleva makupala kaikille kelpo barbaariviihteen ja aikuisten animaation ystäville. Ehkä tämä onkin kaikista ohjaajansa leffoista juuri siitä syystä nykyäänkin kaikkein arvostetuimpia ja helpoimmin saatavilla jopa Blu-rayna. Bakshin barbaaritykityksen faniksi tunnustautunut Robert Rodriguezkin on tiettävästi suunnitellut tästä jo pitkään remakea, mutta saapahan nähdä miten senkin käy. Maestrolla itsellään oli Tulen ja jään maan jälkeen vuosikausia vaikeuksia saada suunnittelemilleen projekteille rahoitusta. Eräässä vaiheessa tältä tiedusteltiin kertaalleen myös halukkuutta muuan Philip K. Dickin Palkkionmetsästäjän filmatisoinnin ohjaamiseen, mutta kohteliaasti kieltäytynyt Bakshi meni vippaamaan pestin Ridley Scottille. Seuraukset tiedämmekin.
