Mario Bava on tunnettu makaabereista kauhukuvistaan. Bavaa voi hyvällä sanoa myös goottikauhun tekijäksi. Kultakaudellaan 60-luvullä tämä kauhun mestari kokeili jos jonkinmoista genreä, aina peplumista tuonne goottikauhuun asti. Kill, Baby… Kill! on yksi hänen tunnetuimpia elokuviaan, joka edustaakin varsin puhdasta goottimenoa, niin hyvässä kuin pahassa.
Tarkastaja Krueger kutsuu tohtori Eswai –nimisen lääkärin omaan kyläänsä, jossa on tapahtunut omituinen kuolema. Kylän asukkaat eivät halua, että uhrille tehdään ruumin avausta. Krueger ja Eswai ovat eri mieltä asia, sillä ruumiin avauksella murhaaja voitaisiin saada kiinni. Mikään ei kuitenkaan ole sitä, miltä näyttää ja pian Eswai huomaa olevansa keskellä kummitustarinaa.
Bavan taidot piilevät tunnelman luonnissa, mutta siinä sivussa kerronta tökkii pahemman kerran. Tunnelma onkin parasta mitä elokuvalla on antaa. Bava puhaltaa kylän pahaseen itselleen tyypillisellä tavalla eloa, kun pimeässä humisevat harjut sekä selkäpiitä karmivat rauniot ovat mukana. Juuri siksi Kill, Baby… Kill! on helppo mieltää goottikauhuksi, vaikka se sisältääkin hitusen giallomaisia piirteitä.
Elokuvaa ei kuitenkaan sovi sekoittaa gialloksi, koska sitä se ei missään nimessä ole. Murhamysteerin ratkominen saattaa vaikuttaa siltä, mutta kyseessä on melko puhdasverinen goottikauhu. Siinä onkin elokuvan suurin ongelma. Goottikauhu, kun ei varsinaisesti ole kovinkaan toimivaa tahi pelottavaa. Olisi absurdia väittää, että Kill, Baby… Kill! olisi pelottava elokuva. Sen ulkoasu on suhteellisen onnistunut ja vankentaa Bavan asemaa ohjaajamestarina. Sääli vain, ettei elokuvan tunnelma kohtaa sitä kauhun tunnetta. Paremmin kerrottuna tarina olisi itsessään voinut olla mielenkiintoinen. Nyt katsoja jää kuitenkin odottamaan aivan liikaa kauhun hetkiä, joita ei sitten tule kirveelläkään.
Loppupeleissä Bava ammentaa elokuvan tematiikat goottimenosta, murhamysteeristä sekä kummittelusta. Sen sopisi antaa elokuvalle tarpeeksi nasevan ja päräyttävän tarinan. mutta näiden kolmen asian yhdistäminen ei tuota toivottua lopputulosta, jolloin Kill, Baby… Kill! jää roikkumaan kaikkien niiden väliin, ollen eniten goottikauhua. Vaikea sanoa, mitä Bavan päässä on pyörinyt elokuvan tekemisen aikaan, mutta keskittyminen yhteen asiaan olisi saattanut toimia paremmin.
Näyttelijät sentään onnistuvat hyvin, joka johtuu elokuvan erinomaisesta puvustuksesta. Lavastus sekä puvustus ovatkin helposti rinnastettavissa toisiinsa. Niiden avulla elokuvaan saadaan sen tarvitsemaa tunnelmaa. Vaatteistakin oikein huokuu 1900-luvun alun fiilis. Se myös välittää saman tunteen hyvin lavasteisiin.
Kumma kyllä tästä on vaikea pitää. Elokuva on selkeästi toiminut esikuvana monelle klassikolle ja päinvastoin. Silti tästä puuttuu se punainen lanka, jolla tästä olisi voinut muodostua ajaton klassikko. Bava on edelleen mies ohjaajan tuolilla, ja hyvä paikka se hänelle onkin. Käsikirjoittajat olisivat vain voineet vähän enemmän panostaa tarinan rytmitykseen sekä dialogiin. Nyt kokonaisuus jää hajanaiseksi. Eihän tämä missään tapauksessa ole lähelläkään Mario Bavan parhaita elokuvia. Kerta riittää, ja siinäkin on tekemistä.
